Songkran, vesisotatila Bangkokissa

12.4.2015-15.4.2015

Reissun kolme viimeistä päivää ennen lentoa kotiin vietimme Bangkokissa. Tälle loppupätkälle olimme budjetoineet niin ikään aiempaan verraten hieman prameamman asumuksen, Chatrium Hotel Riverside:n. Hotelli kustansi lähes tuplaten (134€/vrk) sen mitä KL:ssa käyttämämme ”ökyhotelli”, mutta ei yltänyt tasossa lähellekään samaa. Ei hotellissa mitään vikaa sinällään ollut ja se oli kaikkea muuta mihin olimme muuten reissun aikana tottuneet, mutta hieman kulunut vaikutelma siitä jäi päälimmäisenä mieleen. Hotellin valinta perustui joihinkin netistä luettuihin suosituksiin, mutta hinta/laatu ei vastannut sitä mitä odotimme tuohon rahaan saavamme. Yhtä kaikki, hotelli oli kuitenkin hieno ja hyvien yhteyksien (hotellin shuttle boat) päässä sky train asemalta, mutta meidän odotukset ehkä oli hieman epärealistiset. 😉

2015-04-13 20.21.49

Meidän hotla. Asuimme tuossa lähinnä rantaa olevassa töttörössä.

2015-04-13 19.05.28

Auringonlaskua hotellin uima-altaalta käsin.

Lue lisää →

Pakettimatkan mittainen loppupyrähdys Lantalle

1.4.2015-12.4.2015

Kun reissua oli enään pari viikkoa jäljellä, alkoi ajatukset jo kääntymään hieman kotiin päin ja ”surutyö” reissun päättymisestä käynnistyi alitajunnassa. Vaikka reissua olisi voinut mieluusti vielä jatkaa, aiheutti kotiinlähtöpäivän lähenemisen tiedostaminen sen, että hieman jo odottikin pääsyä tuttuun ja mutkattomaan kotimaahan.

Loppureissuun oli suunniteltu vielä visiittiä jollekin Etelä-Thaimaan saarista joilla ei olisi vielä käyty, mutta skippasimme tämän suunnitelman ja ajattelimme mennä helpommalla kaavalla ja suuntasimme tutulle Koh Lantalle. Suunnitelma toteutettiin vieläkin tutummalla kaavalla ja ekaksi pysähdyspaikaksi otimme Lanta @home hotellin josta käsin kipaisimme skopalla kartoittamaan mistä saisimme sopivasti uima-altaallisen majapaikan. Kun edellisreissulta hyväksi havaittu Klong Nin Beach Resort tarjosi vielä 100b halvemmalla huoneen kuin edelliskerralla, niin se oli siinä sitten loppuloma.

2015-04-02 11.00.06

Tuttu ja turvallinen Lanta @home…

2015-04-12 10.50.53

…sekä Klong Nin Beach Resort

Lue lisää →

Sukulointia Ao Nangissa ja lomailua Lantalla

11.2.2015-10.3.2015

Kambodzasta ajeltiin taas Air Asialla Bangkokin pompun kautta Krabille. Tässä kohtaa reissu muutti hieman luonnettaan, vähemmän reissaamista ja enemmän paikallaan oleilua, eli jonkinlainen  lomamoodi päälle. Tämä alkoi jo oleenkin paikallaan suht tiukan reissaamisen jälkeen, vaikka Kambodzassa hiukan jo lomailua treenattiinkin.

2015-02-21 11.04.22

Koh Lanta – biitsiä…

2015-02-17 11.57.16

…ja allasta ohjelmassa.

Alunperin oli tarkoitus paukata Koh lantalle suht sukkana, mutta kun kuultiin että enomies M ja vaimonsa L on Ao Nangissa niin jarrutettiin siihen pariksi yöksi vaihtaan kuulumiset.

Lue lisää →

Kanchanaburi ja kuoleman rautatie

22.1.2015-27.1.2015

Chiang Maista otettiin kulkupeliksi yöbussi Kanchanaburiin. Tämä oli kätsy tapa matkustaa, kun sai hieman nukuttuakin matkan aikana ja samalla säästettiin yhden yön majoituskulut. Perillä olimme sitten jo aamutuimaan, bussiasemalta käveltiin meidän hotellille kyseleen koska saisimme huoneen ja mistä saisimme aamupalaa. Aamupala löytyi toisesta hieman isommasta hotlasta ja omaan palatessamme saatiinkin jo huone. Samalla oli auennut oman hotellin yhteydessä oleva kahvila josta olisi saatu myös aamupala, mutta tästä hotellilla ei huomanneet mainita. 🙂

2015-01-25 10.55.35

Hotellin hupsu koira.

2015-01-25 10.55.17

Ei voi olla tykkäämättä.

Lue lisää →

Pohjois-Thaimaa ja 1864 kurvia

14.1.2015-22.1.2015

Luang Prabangista lennettiin Laos Airlines:lla, joka ei ole tullut täsmällisyydestään kuuluisaksi, mutta pienellä viiveellä päästiin kuitenkin lähtemään kohti Chiang Maita. Matka kesti ATR-72 tuuletinkoneella vain tunteroisen verran ja meni verrattain mukavasti kaikin puoliin.

2015-01-14 12.47.44

Lao Airlines ATR-72

2015-01-14 13.03.46

Onnistumisprosentti aikatauluijen pitävyydessä tällä kertaa 50% . Ei kai toi huono ole?

Lue lisää →

Koh Tao, Joulu ja Uusivuosi

18.12.2014-2.1.2015

Nolompi homma on se, että blogi laahaa jo kuukauden jäljessä, mutta selityksenä ompi se, että on menty sellaista haipakkaa paikasta toiseen, että ei ole ollut aikaa päivitellä blogia, muuta kuin Instragamin ja reittikartan osalta. No, koitetaas nyt taas edes pykälällä nytkäyttää tätä eteenpäin.

Koh Taolle matkustettiin Lomphrayn katamaraani pika”veneellä” joka oli kuoppaisin merimatka ikinä! Aikamoista röykytystä on kun tuollainen pieni laiva/iso vene hyppii allokossa 50km/h ottaen vuoron perään vauhtia aallon pohjalta ja vuoroin harjalta. Kauas ei rannasta päästy kun suuri osa matkustajista istui oksennuspussit korvista roikkuen ja odotti että 1,5h merimatka olisi pian ohi. Meillä T hoiti pussien täyttämisen ja M ”nautti” vuoristoradasta. Seuraavaa merimatkaa varten hommattiinkin sitten jo ”hyvinvointipillereitä” T:lle 😉 .

2014-12-18 15.41.10

Pari pussillista vissiin oli T:n saldo…

 

Lue lisää →

Rauhallinen bilesaari Koh Phangan

11.12.2014-18.12.2014

Koh Phangan on tunnettu full moon partyista, jotka nimensä mukaan järjestetään kerran kuukaudessa, täyden kuun aikaan. Nämä pirskeet on verrattavissa suuremman kokoluokan juhannusfestareihin ja Haad Rinin ranta täyttyy juhlivista nuorista ja juhlat jatkuu sitkeimpien osalta aina auringonnousuun asti. Meidän viikon visiitti ajoittui tuon ajankohdan ulkopuolelle, joten tätä riekkumista ei päästy (jouduttu?) kokemaan.

Meidän eka hotelli (Neptune villa) sijaitsi juuri tuolla Haad Rinissä, ei bilerannalla, mutta samassa kylässä. Hotelli olikin hieno ja lähes tyhjillään, kuten se kuuleman mukaan on lähes koko kuukauden, mutta full moon partyjen ajaksi myydään taas täyteen. Hotellit myy partyjen aikaan yleensä minimissään 5vrk paketteja joiden turvin ne selviää hiljaisen ajan yli.

Lue lisää →

Hyvää Joulua!

Joulu täällä tropiikissa tuntuu aika erilaiselle kuin mitä kotosuomessa on tottunut. Ei minkäänlaista kiirettä eikä hössötystä, mutta ei myöskään niitä hienoja asioita mitä Suomalaiseen jouluun kuuluu.  Nautimme nyt tästä kokemuksesta että tänä vuonna meidän Joulu on tällainen, seuraava vuonna se taas on mitä todennäköisimmin perinteinen Suomijoulu.

Täällä pidetään kyllä huolta että Joulu ei pääse livahtamaan huomaamatta ohitse. Alla olevan kuvapläjäyksen myötä, Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille teille ketkä matkaamme tämän blogin välityksellä seuraatte!

Lue lisää →

Koh Samui, muumiomunkki ja temppeleitä

2.12.2014-11.12.2014

Nyt kun taas palaamme näppiksen ääreen, niin kaksi pomppua on jo ehditty tekemään tällä saarihyppelyllä, eli paraikaa ollaan Koh Taolla jossa vietämme vielä sekä Joulun että Uudenvuoden. Tätä ennen siis oltiin Koh Phanangilla, mutta palataan vielä yhden saaren verran takaisinpäin, niin jatketaan siitä tarinaa ”muutamalla sanalla”.

Koh Samui, sinne matkattiin ostamalla ensinnä Phuketista Bussi-lautta yhdistelmälippu jolla pääsi välin Phuket Town-Samui (satama). Plus molemmissa päissä siirtymät hotellilta ja hotelliin. Koko reissu maksoi 27€ kahdelta ja koko päivän siinä sai matkustaa tuolla rahalla. Tuohon matkaan olisi saanut tuhlattua lähes 3x enemmän jos olisi valinnut toisen yhtiön matkan, mutta onneksi tuli hieman vertailtua etukäteen niin päästiin edukkaasti (ja helposti).

Lue lisää →

Laguna Phuket Tri-Fest 22.-29.11.2014

17.11.2014-2.12.2014

Syy miksi otettiin Phuket kohteeksi, oli kaksi viikonloppua käsittävä triathlon festivaali jota haluttiin mennä katsomaan. Tämä siis siksi että laji on ollut omana harrastuksena ”muutaman” vuoden ja tuolla oli tiedossa kisat joissa oli lähtölistoilla ihan maailman kärkinimiä joiden menoa oli hauska mennä katsomaan ihan lähietäisyydeltä. Näistä maailman nimistä kiinnostavin oli ehdottomasti Chris McCormack joka oli ilmoittautunut molempien viikonloppujen lähtöihin, mutta valitettavasti Macca ei kisannut lopulta kummassakaan 🙁  No eikä mitä, olihan tuolla kovia naamoja silti viivalla. Laguna Phuket Triathlon Winner’s Wall vuosien varrelta.

Kisat siis oli kahtena viikonloppuna, ensin perinteinen Laguna Phuket triathlon jossa kisattiin vähän häröillä matkoilla (1.8K swim – 55K bike – 12K run) ja toisena viikonloppuna oli ohjelmassa Challenge sarjan puolimatkan kisa (1.9K swim – 90K bike – 21K run). Näiden ohessa kisattiin pari ”ei niin vakavaa” kisaa, eli 6km FunRun ja 1,4km avovesiuinti. Lisäksi lapsille oli myös oma Thanyapura Junior Challenge -kisansa joka me missattiin täysin. Tarkemmin kisoista seuraavilta sivuilta http://www.challengelagunaphuket.com/tri-fest-races/

Lue lisää →

Phi Phi – sairaan kauniit maisemat

12.11.2014-17.11.2014

Khanomista matka jatkui taas minibussilla Surat Thaniin, josta seuraava etappi isolla bussilla Krabille. Krabilla pysähdyttiin yhdeksi yöksi, josta hommattiin piletit lauttaan joka vei meidät aamusta Phi Phi saarille.

2014-11-17 10.13.02

Matkaajia Phi Phi:lle

 

Hotellia ei oltu varattu ennalta ja luotimme että tähän aikaan vuodesta sieltä saa budjettiin sopivan majapaikan paikan päältä. Heti rannassa olikin kojuja jotka jobbasivat saaren hotelleita, siitä napattiin yhdeksi yöksi majapaikka Ton Sain kylästä eli saaren päärannalta eli hulinasta. Hotelli oli kuitenkin hivenen etäämmällä rannasta joten nukkuminen ei häiriintynyt rantabaarien möykältä.

Lue lisää →

Khanom – pinkkejä delfiinejä ja tippukiviluolaa

9.11.2014-12.11.2014

Taas oli yhdeksi päiväksi tiedossa bussissa istumista kun startattiin Hua Hinistä kohti Khanomia. Reilut viisisataa kilometriä tietä nieltäväksi, isolla bussilla Hua Hinistä Surat Thaniin ja siitä sitten pikkubussilla Khanomiin.

Olin jo ehtinyt omaksumaan nyrkkisäännön että minibussikuskit on vähämielisiä ja isolla bussilla pääsee turvallisemmin, mutta nyt oli vissiin minibussikuskille annettu hieman isompaa kalustoa käskytettäväksi, siihen malliin matka taittui että välillä tuntui että kurveihin mennään kahdella pyörällä. 60km/h rajoitus ja ”Reduce speed – City limit” kyltti ei tuntunut vaikuttavan mitään, vaan oma gepsi näytti semmoset 90-100km/h näilläkin huudeilla. Tästäkin huolimatta missattiin täpärästi viimeinen minibussi Surat Thanista Khanomiin (n.70km)  ja jouduimme ottamaan ylihintaisen privaattikyydin joka maksoi 20€ kahdelta. Saman mitä edelliset vajaa 500km oli siihen asti maksanut. Hö.

Lue lisää →

Hua Hin pysähdys

31.10.2014-9.11.2014

Ja nyt päästiin hetken vaivanneesta nettipimennosta taas nykyaikaan ja päivittelemään vanhoja juttuja hieman takautuvasti. Aletaan siis Suomalaisten suosimasta Hua Hinista.

Pattayalta lähdimme aamupäivällä bussilla köröttelemään ensin kohti Bangkokia. Ensimmäinen tehtävä oli selvittää mille Bangkokin bussiasemista meidän pitäisi pyrkiä että päästään taas jatkamaan matkaa siitä toisella bussilla Hua Hiniin. Vastaus oli että eteläiselle asemalle, tänne siis piletit. Ekan etapin osalta tiedossa 3 tunnin bussimatka.

2014-10-31 11.31.19

tvkaista.com palvelu on kätevä peli matkalaiselle. Bussia odotellessa katseltiin koneelle imastu Vain elämää 😉

 

Lue lisää →

Rayong, Koh Samet ja Pattaya – Lyhyt oppimäärä

25.10.2014-31.10.2014

Otsikon paikoissa yövyimme kussakin kahden yön verran, eli semmoinen nopea piipahdus vain tehtiin kuhunkin. Mutta tässä lyhykäisesti näistä kaikista yhdessä postauksessa.

Rayongiin siis saavuimme edellisessä artikkelissa kuvailtuun tapaan ja täällä oli tarkoitus ollakin vain hetki. Semmonen välipysähdys ennen Koh Sametia ettei tarvinut yhdellä kertaa sinne saakka päästä Koh Koodilta saakka. Toki alustavissa suunnitelmissa oli tarkoitus myös piipahtaa Mae Phimillä, josta oli kuultu positiivistä jo ennen matkaamme ja joka oli Rayongin nurkilla. Tein (M) sinne yksisteni päivän mittaisen excursion skopalla tsekatakseni majapaikan meille. Paikka oli ”ihan kivan oloinen”, mutta ei sen enempää houkutellut matkustaa sitä sen paremmin tutkimaan, joten skippasimme sen, kun ei olisi mitään uutta tuskin antanut.

Lue lisää →

Hyppää kyytiin – matkalla Rayongiin!

25.10.2014

Matka Koh Koodilta ansaitsee oman artikkelinsa, tässä tätä ”tien päällä” osuutta yhden päivän verran.

Lähtö Koh Koodilta ei ottanut käynnistyäkseen kun meidän autokyytiä (joka kuului lauttalippuihin pois saareelta) ei alkanut kuulua. Nouto piti olla 8:30, mutta kello huiteli jo melkein 9, eikä lavataksista ollut mitään havaintoa. Hotellin tätsyt soittelikin jossain vaiheessa kyydin perään ja lopulta joskus 9 jälkeen se sitten pöllähti paikalle. Lautta kun oli määrä lähteä satamasta klo 10, oli kiire valmis ja vauhti oli sitten sen mukaista. Kuski koitti kiriä aikataulua kiinni, jonka mitä ilmeisemmin oli pommiin nukkumisen vuoksi ittellensä järkännyt.

Lue lisää →

Koh Koodin hiljaiset biitsit

20.10.2014-25.10.2014

Ollaan oltu hyvin rajoitetusti netin ääressä, joten blogin päivittäminen on ollut hieman huonoa. Tässä nyt pätkä tekstimuodossa ensihätiin ja kuvat lisään joukkoon sitten myöhemmin, ehkä (toivottavasti) jo huomenna.

Vietimme tuolla Koh Chang Tai:lla vielä 3 yötä lisää, mutta vaihdoimme majapaikkamme edullisempaan ja askeettisempaan. Hinnan saimme neuvoteltua 12,5€ tässä YuYu Golden Beach nimisessä paikassa. Soppeli hinta ilmastoidulle kämpälle, mutta tasoa jouduimme tosiaan laskemaan tästä hyvästä.

2014-10-19 19.13.52

YuYu Golden Beach resort huone. Huomaa reilu kahden hengen peitto, varmaan äityispakkauksen mukana tullut… 😉

Lue lisää →

Bangkokista Koh Changille

6.10.2014-20.10.2014

Vietimme Bangkokissa lopulta vain sen kaksi yötä jotka olimme hotelliimme ennalta varanneet, joten kaupunki ei päässyt juurikaan avautumaan meille. Pikkasen kiertelimme kuitenkin lähinurkkia, mm. Khao San Road ja Wat Bavorn Niwet -temppeli tuli tutkailtua.

Paikallisia hiljentymässä Budhan luona Wat Bavorn Niwet -temppelissä

Paikallisia hiljentymässä Budhan luona Wat Bavorn Niwet -temppelissä

Wat Bavorn Niwet -temppelin kauniita rakennuksia.

Wat Bavorn Niwet -temppelin kauniita rakennuksia.

Lue lisää →

Kohteessa

6.10.2014

Paikalla – mutta ei läsnä, voisi kuvata parhaiten tämän hetken olemusta. Matka ottaa veronsa ja melko usvassa ollaan eka päivä Bangkokissa vietetty.

Tässä lyhyesti ensitunnelmat ja ”perillä ollaan” -postaus.

Ite sain ehkä pari tiimaa koiran unta plakkariin lennon aikana, T ei sitäkään. Lentoasemalta selvittiin hienosti junalla kylille ja siitä sitten taksilla hotlalle pienen etsiskelyn jälkeen.

Onneksi saatiin huone heti, vaikka oltiin jo 9 jälkeen aamulla paikalla. Pienet 3 tunnin kauneusunet otettiin heti, että selvittiin ekasta päivästä. Käytiin kuitenkin myös pikku kierroksella lähimaastossa ja eväällä – ensipuraisu thai-pöperöihi, jota varmasti saadaan kyllästymiseen saakka nautiskella matkan varrella. Hyvää oli!

Juuri kun tassut oli noussut ilmaan. Helsingissä keli hieman utuinen.

Juuri kun tassut oli noussut ilmaan. Helsingissä keli hieman utuinen.

Aurinko laskee selkäsi taa...

Aurinko laskee selkäsi taa…

Pala Bangkokia junamatkalta lentokentältä kylille.

Pala Bangkokia junamatkalta lentokentältä kylille.

Lue lisää →