Hua Hin pysähdys

31.10.2014-9.11.2014

Ja nyt päästiin hetken vaivanneesta nettipimennosta taas nykyaikaan ja päivittelemään vanhoja juttuja hieman takautuvasti. Aletaan siis Suomalaisten suosimasta Hua Hinista.

Pattayalta lähdimme aamupäivällä bussilla köröttelemään ensin kohti Bangkokia. Ensimmäinen tehtävä oli selvittää mille Bangkokin bussiasemista meidän pitäisi pyrkiä että päästään taas jatkamaan matkaa siitä toisella bussilla Hua Hiniin. Vastaus oli että eteläiselle asemalle, tänne siis piletit. Ekan etapin osalta tiedossa 3 tunnin bussimatka.

2014-10-31 11.31.19

tvkaista.com palvelu on kätevä peli matkalaiselle. Bussia odotellessa katseltiin koneelle imastu Vain elämää 😉

 

Bangkokiin saavuttiin sillain että Hua Hinin bussin lähtöön oli reilu puoli tuntia aikaa, eli tarkoitti pikaista lounasta tuossa välissä. Optimaalinen varikkopysähdys siis! Sitten pikaisesti bussiin seuraavalle 3 tunnin taipaleelle. Perille saavuttiin juuri pimeän tultua, joskus 19 korvilla.

Ekat kaksi päivää ”haettiin paikkaamme kaupungissa” ollen kahdessa eri hotellissa yötä. Kiertelimme hieman nurkkia ja sitten löytyi hinta/laatusuhteeltaan soppeli asumus meille, Victor Recidens. Pieni luukku, mutta siisti ja lähellä palveluita, rantaa ja ylipäätään kaikkea oleellista. Koska edelliset hetket oli ollut yhtä muuttoa, niin päätimme hengähtää hetken ja otimme viikoksi huoneen, 112€.

Paikkana Hua Hin on kuin mikä tahansa rantakohde, ei mitään häkellyttävää, mutta muutama kiva paikka katseltavaksi (ranta itsessään ei tosin ole mistään kotoisin), hyviä pieniä ja edullisia ruokapaikkoja, tyttöbaareja unohtamatta.

Wat Khao Takiab temppelialue, eli apinakukkula on yksi näistä paikoista joissa kannattaa visiteerata – jos ei pelkää apinoita, niitä on siellä satoja, ellei tuhatmäärin!

 

2014-11-04 12.12.02

Tuosta piti kulkea raput ylös temppelialueelle. Ei apinakammoisille!

2014-11-04 13.13.31

Tässä näitä vähän on, kun nämä kuvan turistit erehtyivät tarjoamaan niille evästä…

2014-11-04 13.03.44

Näitä lemmenpareja näkyi tuon tuosta pitämässä nuppilukua riittävän korkealla. Tässä jotain teinirakkautta… …aika rajua touhua btw 😉

2014-11-04 12.53.35

Hiki irti mikäli mielii temppelille päästä.

2014-11-04 12.47.34

Näitä ne paukuttivat sellaisilla puunuijilla menemään. On varmasti helpompi hiljentyä, kun on eka soittanut kellosoolon temppeliin mennessään. Yksikin nainen paukutti näitä kuin joku ”waspin vararumpali”. Taustalla muuten Hua Hinin pitkä hiekkaranta.

2014-11-04 13.21.08

Pikkutarkkaa piperrystä kaikissa rakennelmissa. Kuvan Buddhan napaan saattoi koittaa heittää kolikoita – tai miksei seteleitäkin jos niistä taitteli liidokin.

Toiselta puolen kukkulaa kun laskeutui alas niin saapui Takiabin kalastajakylään josta sai ostaa mereneläviä niin tuoreena kuin ne vain voi olla – Ja halvalla!

2014-11-04 14.20.49

Kalastusaluksia parkissa. Taustalla Takiabin kukkula ja palanen temppelialuetta.

2014-11-04 14.16.21

Naiset verkkoja setvimässä.

Toinen ehdoton käyntikohde kaupungissa on puinen 1920-luvulla rakennettu rautatieasema. Kaunis ja niin hienossa kunnossa pidetty asemarakennus ettei mitään rajaa.

2014-11-06 14.12.04

Asemarakennus kaikessa komeudessaan!

2014-11-06 14.20.06

Kuninkaan lounge.

2014-11-06 14.13.25

Upea museoveturi aseman pihalla. Aivan priimakunnossa, kuin olisi juuri tullut uutena pihaan.

2014-11-06 14.17.14

Thaimaan kapea raideleveys. 1m väittää wikipedia.

Sitten eräänä päivänä käytiin tekemässä lenkki kävellen kaupungin taustalla kohoavalle kukkulalle (Hin Lek Fai), josta olikin komeat näkymät kaupunkiin monelta eri näköalapaikalta. Paikalla oli myös pieni puisto komeine kukkaistutuksineen. Tuli ihan mukava päivätaipale 12km ja kipuamiset kukkulalle extrana – Mäkkäri palkitsi maalissa!

2014-11-06 12.55.46

Näkymiä Hin Lek Fai kukkulalta.

 

Muuten sitten vaan oleiltiin ja pällisteltiin huudeilla, sekä hengailtiin rantsulla. Oli ihan hyvä paussi.

Loppukevennykseksi voisi laittaa T:n puhelinepisodin. T oli jo jonkun aikaa puhunut että puhelimen suojakuoret vois olla hyvä hankkia kun sitä joutuu retuuttaan monessa mukana. Niinpä sitten yhtenä iltana käytiinkin semmoset ostamassa ja palailtiin kämpille, kuoret jäi pussiin pöydälle.. No, eikä mitä, seuraavana aamuna T ottaa kännyn pöydältä ja hups, se luiskahtaa otteesta ja putoaa kivilattialle! Alla lopputulos:

2014-11-06 16.01.40

Menee ne Samsunginkin lasit rikki kun sopivasti kivilattialle putoavat. Kivi-ihottumaa?

 

Nyt odotellaan Eurooppalaisen päätöstä meidän vahinkoilmoitukseen. Kauan ovat jo käsitelleet tapausta, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Vakuutus oli vertailemistamme edullisin, mutta katsotaan toimiiko myös. Jos tulee jostain syystä kielteinen päätös, niin tälle loppukevennykselle ei saa nauraa!

Et sillai kai!

-M- & -T-

5 thoughts on “Hua Hin pysähdys

  1. -p-

    Morjenttes täältä suomen talvesta. Joko alkaa puuruttaan ja oleen koti ikävä.Ei vaiska mikäs ton mukavempaa ku lekotella rannoilla ja syörähyvin. Asiasta kolmanteen onkos tullu reenattua, jortsu lähestyy uhkaavasti.Eimaart tairaki lähtee lumitöihin.Terkut täältä koskisten poppoolta ,naattikaa ny.

    Reply
    • Vuorotellen-vhjtp Post author

      Morjesta vaan!
      No ei ole vielä alkanut puuduttamaan, pakko tunnustaa. Ainoa juttu mitä hiukan on ikävä sieltä Suomesta on hiihtokelit, mutta koitan kestää 😉
      Treenit on ollut aika vähissä, mutta hiukan on uitu. Yhteen juoksukisaan osallistuin ohimennen ja yllättävän hyvin kulki kylmiltään. Ehkä osallistun vielä avovesiuintiinkin ylihuomenna kun semmostakin olis täällä tarjolla.
      Termokset sinne päin myös!

      -M-

      Reply
      • -p-

        Moi!
        Hiihtokeleistä ei tartte murehtia kun niitä ei oo,vettä tulee ku esterin per..
        koukulle on kyhätty siitä viime vuotisesta jonkumoinen paana 1,25 km.
        Ei oo tullu käytyä ja kai sekin on kohta mennyttä ku +3 ja vettä sataa.
        Onkos siällä paikallisia tri seuroja vai mitänoi kisat on?
        -p-

        Reply
        • Vuorotellen-vhjtp Post author

          Kai täällä jotain paikallisiakin triathleetteja on, mutta nää kisat kuuluu semmoiseen reilu viikon mittaiseen Laguna Phuket Triathlon festiin jossa kahtena viikonloppuna on kisat. Viime viikonloppuna oli eka, 20v vanha kisa jossa on aina ollut mukana ihan maailman kärkinimiä.
          Ens viikonloppuna sitten on Challenge sarjan ½-matkan kisa – täytyy mennä taas katsoon…

          -M-

          Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *