Rauhallinen bilesaari Koh Phangan

11.12.2014-18.12.2014

Koh Phangan on tunnettu full moon partyista, jotka nimensä mukaan järjestetään kerran kuukaudessa, täyden kuun aikaan. Nämä pirskeet on verrattavissa suuremman kokoluokan juhannusfestareihin ja Haad Rinin ranta täyttyy juhlivista nuorista ja juhlat jatkuu sitkeimpien osalta aina auringonnousuun asti. Meidän viikon visiitti ajoittui tuon ajankohdan ulkopuolelle, joten tätä riekkumista ei päästy (jouduttu?) kokemaan.

Meidän eka hotelli (Neptune villa) sijaitsi juuri tuolla Haad Rinissä, ei bilerannalla, mutta samassa kylässä. Hotelli olikin hieno ja lähes tyhjillään, kuten se kuuleman mukaan on lähes koko kuukauden, mutta full moon partyjen ajaksi myydään taas täyteen. Hotellit myy partyjen aikaan yleensä minimissään 5vrk paketteja joiden turvin ne selviää hiljaisen ajan yli.

2014-12-11 18.20.10

Auringonlasku Neptune Villan ”rannasta” nähtynä. Aika vaisu, mutta perusnätti.

2014-12-13 10.17.44

Oma terde Neptune Villassa.

2014-12-12 17.11.28

Neptune Villan altaalla olis periaatteessa pystynyt vaikka treenaamaan, mutta ei keretty tuolla paljon käymään. Pikaisesti kävästiin molempina päivinä.

 

Loppuajaksi haimme otollisempaa paikkaa ja hyvä tärppi löytyi netistä Salad Beachiltä (Salad Beach Resort) joka käytiin mopoillen tsekkaamassa ennen varaamista. Meidän näkövinkkelistä komia hotelli jossa oli hyvä uima-allas, loistava aamiainen, suuri ilmastoitu huone. Mitä muuta sitä voisi vaatia 23€ rahaan, hyvä diili.

2014-12-18 11.05.20

Salad Beach Resortin kohdalla oli pieni uimarannan suikale.

 

Kelit oli enimmäkseen pilviset ja välillä ripsautti pienen sadekuuronkin. Näiden lomassa kerettiin kuitenkin kierteleen saarta mopolla, väliin levyttämään hotellilla ja kipaseen pienellä lenkilläkin josta seurauksena oli T:n auennut polvi ja märkivä haava. No se parani kuitenkin pian, kun siihen löyty oikeat salvat.

2014-12-12 15.10.23

Skootteri on lälläripyörä – Meidän vehje.

 

Saarella ei ihan hirveästi ole ns. nähtävyyksiä, mutta katseltavaa kylläkin. Kaikki länsipuolen rannat tuli koluttua ”silmämääräisesti”, mutta itäpuolelle ei normi skootterilla kakspäällä ollut menemistä heikkokuntoisten ja jyrkkien teiden vuoksi.

2014-12-15 11.43.54

Mae Haad. Tänne voisi pyrkiä jos toistamiseen saarelle joskus eksyy. Todella kivan oloinen pikkupaikka ja upea ranta.

2014-12-15 12.01.02

Chaloklum Beachillä oli kite-surffareita paljon harrastamassa.

2014-12-15 12.04.45

Paikallinen veneveistämö.

 

Ja totta kai jälleen piti käydä katsomassa millaisia vesiputouksia saari tarjoaa. Lähempi oli lenkkimatkan päässä omalta hotellilta ja sinne mentiinkin kävellen – ja takaisin tultiin (T) sitten konkaten. 😉 Kauempana, saaren keskiosassa, kansallispuistossa oleva vesiputous oli odotuksissa hulppea, mutta ei se päätä huimannut kun siellä ei sillä hetkellä ollut kummoisesti vettä. Mutta varmasti huikea runsaimpaan aikaan, koska leveyttä ja korkeutta oli melkoisesti.

2014-12-15 13.26.42

Joku irvileuka oli käynyt modifioimassa putouksen nimikylttiä. Putous taustalla tällä hetkellä kyltin veroisena.

 

Kansallispuiston alueella oli myös toinen vesiputous, johon oli pieni patikointimatka. Siellä oli pieni luonnonallaskin johon päästiin pulahtamaan ja virkistäytymään kiipeilyn jälkeen. Kohtuullisen kiipeilyn päässä oli myös näköalapaikka, josta pääsi katselemaan saaren länsiosaa korkeuksista käsin.

2014-12-15 13.40.27

Näköalapaikalla.

Ehkä hauskin kokemus saarella kuitenkin oli päästä käymään saunassa. Wat Pho temppelialueella oli pieni yrttisauna johon pääsi 2€ maksua vastaan. Tuolla sai kaapin vaatteille ja sarongin joka päällä sitten kikkailtiin menemään. Miehille ja naisille oli molemmille omat pienet saunakopit (joihin mahtui ehkä 6 henkilöä) joissa pääsi nauttimaan yrttihöyryistä. Löylyjen välissä ja jälkeen pääsi vilvoittatumaan viileän suihkun tai saavista kauhoman veden alle. Tätä toistettiin niin monta kertaa että piisas – teki muuten höpöniä! 🙂

2014-12-15 16.17.01

Wat Pho:n yrttisauna. Naisten ja miesten saunat erikseen (rakennuksessa vasemmalla).

2014-12-15 16.27.41

Wat Pho temppelin leipeillä kasvoi aivan törkeen iso puu.

Ja elukkaosastoa.

2014-12-14 16.05.44

Ei vois olla enempää meidän edesmenneen koiran näkönen! Jopa syntymämerkit kielessä täsmää. Näköjään uudestisyntymisen yhteydessä voi vaihtaa sukupuolta, meidän koira kun oli tyttö. Huomaa taustalla thaityttö joka kaivaa possun pyllyä.

2014-12-14 16.20.55

Lintu pitkillä perssulilla varustettuna. Jää selvitykseen mikä laji kyseessä.

2014-12-13 13.56.10

Ensin luulin että joku on heittänyt pipon meidän partsin edessä kasvavan puun oksalle, mutta kun toi kasa oli liikkeessä niin luovuin teoriasta. Selvitykseen mistä kyse…

2014-12-13 20.12.11

Olipas nätti ötökkä, kertakaikkiaan!

Tämmöstä tällä erää. Nyt ollaan Laosissa ja blogista puuttu vielä Koh Tao jossa oltiin viimeksi. Tulossa on…

-M- & -T-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *