Laos – roppakaupalla nähtävää ja koettavaa

2.1.2015-14.1.2015

Taolta ostettiin matkaliput Bangkokiin jälleen Lomphrayahilta. Ensin puoltoista tiimaa pikakatamaraanilla keinuen ja sitten bussilla maita myöden loppumatka. Tällä kertaa merenkäynti ei ollut ihan yhtä rajua kuin edellisellä etapilla ja laivalla pääsi nyt myös yläkannelle. Aallot oli nyt sivuallokkoa, kun ne edellisellä kerralla pompoteltiin suoraan vastapatikkoon. Kapteeni todellakin ajoi tuota alusta, kaiken aikaa mentiin kuin Palander suksilla, eli kapu luki aaltoja ja kurvaili aina töyssyjä loiventaakseen. Nyt T oli ottanut hyvinvointipillerit etukäteen eikä voinut lainkaan pahoin merimatkan aikana, vaikka näitä matkasairaita siellä paljon muutoin olikin.

2015-01-02 11.54.39

Hyvin ja huonosti voivia matkaajia

 

Aamusta lähdettiin matkaan ja puolen yön aikaan oltiin perillä lähellä Bangkokin lentokenttää olevalla hotellillamme, joten sai siinä taas matkustaa ihan tarpeekseen. Seuraavana aamuna olikin sitten lento Laosiin, Vientianeen.

Lue lisää →