Koh Samui, muumiomunkki ja temppeleitä

2.12.2014-11.12.2014

Nyt kun taas palaamme näppiksen ääreen, niin kaksi pomppua on jo ehditty tekemään tällä saarihyppelyllä, eli paraikaa ollaan Koh Taolla jossa vietämme vielä sekä Joulun että Uudenvuoden. Tätä ennen siis oltiin Koh Phanangilla, mutta palataan vielä yhden saaren verran takaisinpäin, niin jatketaan siitä tarinaa ”muutamalla sanalla”.

Koh Samui, sinne matkattiin ostamalla ensinnä Phuketista Bussi-lautta yhdistelmälippu jolla pääsi välin Phuket Town-Samui (satama). Plus molemmissa päissä siirtymät hotellilta ja hotelliin. Koko reissu maksoi 27€ kahdelta ja koko päivän siinä sai matkustaa tuolla rahalla. Tuohon matkaan olisi saanut tuhlattua lähes 3x enemmän jos olisi valinnut toisen yhtiön matkan, mutta onneksi tuli hieman vertailtua etukäteen niin päästiin edukkaasti (ja helposti).

2014-12-02 16.38.07

Rantauduttiin Koh Samuin satamaan elokuvasta Speed tuttuun tyyliin, tuntui että kynnetään koko laituri nippuun. Ei sentään, kapu jätti vaan jarrutuksen myöhäseen kuten Valtteri Bottas ikään.

 

Semmonen ”jännä” juttu tässä matkustamisessa paikasta A paikkaan B aina toistuu, että jos matkustat satoja kilometrejä ensin julkisilla, niin se maksaa yleensä suuruusluokkaa saman mitä vimeiset muutama kilsaa hotellille jonkun lavataksin kyydissä. Eli turreja osataan nyhtää, mutta monesti tuossa ei ole kauheesti vaihtoehtoja, kun saavut vaikkapa johonkin satamaan. Toisaalta tämä on ”ok”, kun ei ne summat meikäläisittäin suuria ole ja ne menee paikallisille yrittäjille, mutta kyllä välillä ottaa myös päähän kaikkein härskeimmät rahastukset.

No, takas reissuun. Samuillekin saasvuimme tuttua kaavaa noudattaen, eli varattiin edellisenä päiväna pariksi yöksi hotelli ja sitten seuraavana päivänä skootteri vuokralle ja etsimään lopullista majapaikkaa. Eka majapaikka kustansi 24€ ja tähän kun nykäs hotellin sinällään hyvän buffet aamiaisen niin yö oli 37€ .  Toinen pysyvämpi majapaikka löytyikin helposti, Escape Resort, ja  se oli -70% alennuksilla siisti uima-altaalla, loistavalla buffet aamiksella ja kaikilla tykötarpeilla varustettu rantahotelli, 26€ yö. Nappivalinta viikon oleiluun, mutta sijainti oli semmonen että skopa oli aika välttämätön jos halusi edukkaasti kulkea myös hotellilta muualle.

2014-12-04 16.11.36

Escape Resortin uima-allas ja pätkä rauhallista biitsiä jossa ei juuri ollut elämää tuolla suunnalla.

2014-12-03 14.44.27

Hotellin kulmilla kukkapuskassa pörräsi tämmösiä hervottoman kokoisia pörriäisiä. Oli kuin koppakuoriaisen ja kimalaisen sekoitus – mitä lie.

2014-12-08 12.52.16

Ei täällä aina paista…

2014-12-08 12.47.42

…Sen totesi naapurin setäkin, kun lähti sateenvarjon kanssa uimaan!

 

Aktiviteettipuolella tehtiin skopareissua paikallisille nähtävyyksille. Vesiputouksille tottakai, muutama temppeli ja tapiksi 😉 kauniit luonnon muovaamat kivitaideteokset. Niistä kuvien muodossa lähemmin.

2014-12-07 11.24.41

Big Buddha partsaalla Wat Pai Laem temppelissä. Naisten pitää peittää hartiat ja polvet temppelialueilla, muuten sinne ei ole asiaa.

2014-12-07 11.35.08

Ja kengät pois jalasta tietty! Opasteessa myös pätevä vinkki.

2014-12-07 12.31.02

Wat Plailaem temppeli. ”Kun on vaan kaks kättä” -perustelu ei mene läpi tältä. 16 kättä päivän askareisiin ja kaksi jää vielä rukoilemiseen.

2014-12-07 12.33.28

Wat Plailaem temppeli. Pikkutarkkaa ja kaunista.

2014-12-07 12.36.18

Wat Plailaem temppeli. Yksi temppelin rakennuksista oli lammen keskellä joka kuhisi suuria monnin näköisiä kaloja.

2014-12-07 12.37.37

Wat Plailaem temppeli. Paksu ja iloinen Buddha.

2014-12-07 15.25.06

Namuang vesiputous oli melko näyttävä. Yhteensä 80m pudotusta, tämä kuva ylimpänä olevalta pätkältä, ehkä arviolta kolmannes koko putouksesta.

2014-12-07 16.33.11

Wat Khunaram temppelissä oli muumiomunkki esillä jonka väitetään kuolleen tuohon asentoon jossa edelleen kökötti.

2014-12-07 14.18.09

Tämän kauniin luonnon taideteoksen nimi on Grand Father Rock.

2014-12-07 13.56.04

Tadaa! Ja siellä missä isoisä, niin toki sieltä isoäitikin löytyy. Grand Mother Rock.

2014-12-07 14.13.58

Niin oli kauniit maisemat, että piti oikein pysähtyä aloilleen niitä hetkeksi ihailemaan…

 

Lämpöisin Joulunalusterveisin,

-M- & -T-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *