Songkran, vesisotatila Bangkokissa

12.4.2015-15.4.2015

Reissun kolme viimeistä päivää ennen lentoa kotiin vietimme Bangkokissa. Tälle loppupätkälle olimme budjetoineet niin ikään aiempaan verraten hieman prameamman asumuksen, Chatrium Hotel Riverside:n. Hotelli kustansi lähes tuplaten (134€/vrk) sen mitä KL:ssa käyttämämme ”ökyhotelli”, mutta ei yltänyt tasossa lähellekään samaa. Ei hotellissa mitään vikaa sinällään ollut ja se oli kaikkea muuta mihin olimme muuten reissun aikana tottuneet, mutta hieman kulunut vaikutelma siitä jäi päälimmäisenä mieleen. Hotellin valinta perustui joihinkin netistä luettuihin suosituksiin, mutta hinta/laatu ei vastannut sitä mitä odotimme tuohon rahaan saavamme. Yhtä kaikki, hotelli oli kuitenkin hieno ja hyvien yhteyksien (hotellin shuttle boat) päässä sky train asemalta, mutta meidän odotukset ehkä oli hieman epärealistiset. 😉

2015-04-13 20.21.49

Meidän hotla. Asuimme tuossa lähinnä rantaa olevassa töttörössä.

2015-04-13 19.05.28

Auringonlaskua hotellin uima-altaalta käsin.

2015-04-14 11.06.38

Hotellin allas meidän partsilta kuvattuna.

2015-04-13 19.02.13

Palanen hotellilla allasaluetta alhaalta kuvattuna.

2015-04-12 19.10.24

Meidän makkari.

2015-04-12 19.10.34

Ja keittonurkkaus – Ei käytetty 😉

Aika Bangkokissa kului lähinnä ostareita kierrellessä ja viimeisiä tuliaisia etsiskellen. Ostareista ei tarjonta ihan heti lopu tässä kylässä, mutta osa niistä oli sellaisia luxux-ostareita, mihin meikäläisillä köyhillä reppareilla ollut mitään asiaa, muuta kuin ihmettelemään tarjontaa. Esimerkiksi Siam Paragon ostarilla oli muutamia hyvin valikoituja autokauppoja: McLaren, Rolls-Royce, Aston Martin, Lamboghini, Porche jne jne…

2015-01-26 17.03.06

Siam Paragon.

2015-01-26 17.05.11

Sama paikka.

2015-01-26 17.19.50

Mitä saisi olla? Kenties Mitsuoka…

2015-01-26 17.19.00

…Aston Martin…

2015-01-26 17.17.48

…Rolls-Royce…

2015-01-26 17.18.18

…Vai olisiko McLaren sittenkin?

Onneksi meikäläisten lompakollekin sopivia shoppailukeitaita löytyy, kuten esimerkiksi MBK, joka on suurelta osin basaarikrääsää, mutta myös monia ”erikoisliikkeitä” löytyy.

2015-01-26 18.30.26

MBK – shoppailtavaa viidessä kerroksessa.

2015-04-14 13.56.25

Electroniikkakojuja hallin täydeltä.

Oltiin parahiksi juuri Songkranin aikaan Bangkokissa tai paremminkin reissun loppuminen aikataulutettiin alusta lähtien niin, että näemme myös nämä festivaalit.

Songkran on vanhan ajanlaskun mukainen Thaimaalainen uudenvuodenjuhla, vaikka paremmin se mielletään ehkä sadekauden alkamisen juhlana. Songkranin aikana kadut muuttuvat yleiseksi vesisodaksi ja kaikki on siinä sodassa vapaata riistaa. Joka paikassa myydään toinen toistaan suurempia water blastereita, mutta me tyydyimme seuraamaan sivusta tätä sotaa aseettomina. Se ei kuitenkaan taannut sitä, että olisi säästynyt itse kastumatta jos osui ”väärään paikkaan, väärään aikaan”.

2015-04-13 17.09.55

Maalitauluna! Ase ei kyllä ollut järin pelottava. 😉

2015-04-13 16.26.03

Märkää on, mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

Vaikka missä vain olit potentiaalinen vesisodan uhri ja kohde heti kun hotellin alueelta poistuit, niin kuitenkin erillisiä katuja ja alueita oli pyhitetty sotatantereksi, missä meno oli kaikkineen säälimätöntä. Eli jos et aivan läpimäräksi halunnut kastua, niin näitä alueita kannatti vältellä.

2015-04-13 17.21.38

Ken tästä portista käy, saa kaiken toivon (kuivista vaatteista) heittää.

2015-04-13 17.28.02

”Rintamalle” ei päässyt vöiden kanssa, vaan ne kerättiin portilla pois. Mahtokohan omaa vyötään nähdä enään, kun palasi takaisin?

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös tämä pitkä ja hieno reissu. Mutta niin monta kokemusta rikkaampana ja paljon uusia asioita oppineena sekä nähneenä, voi sanoa että oli kaiken väärti. Ainoa asia mikä tässä jäi harmittamaan oli se, että miksi ei otettu vuorotteluvapaata koko vuotta 7kk sijaan ja jaettu sitä kahdelle talvelle. Tällä järjestelyllä olisi päästy myös toiseksikin talveksi reissuun, mutta näin nyt tällä kertaa. Mikäli vuorotteluvapaa järjestelmä on viiden vuoden päästä vielä olemassa, niin silloin on seuraava mahdollisuus.

2015-04-15 08.32.39

Paluukuljetus odottaa.

2015-04-15 14.32.38

Kotia päin.

Toivottavasti joku joka on suunnitellut pitkää reissua, sai näistä meidän höpinöistä jotain vinkkejä tai inspiraatiota omalle reissulleen. Itselle ainakin muiden reissareiden blogit oli antoisia tiedonlähteitä omaa reissua suunniteltaessa.

Uusia reissuja odotellen:

-M- & -T-

One thought on “Songkran, vesisotatila Bangkokissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *