14.1.2015-22.1.2015

Luang Prabangista lennettiin Laos Airlines:lla, joka ei ole tullut täsmällisyydestään kuuluisaksi, mutta pienellä viiveellä päästiin kuitenkin lähtemään kohti Chiang Maita. Matka kesti ATR-72 tuuletinkoneella vain tunteroisen verran ja meni verrattain mukavasti kaikin puoliin.

Lao Airlines ATR-72

Onnistumisprosentti aikatauluijen pitävyydessä tällä kertaa 50% . Ei kai toi huono ole?

 

Chiang Maissa asetuttiin muutamaksi päiväksi aloilleen ja mietittiin seuraavaa siirtoa, joka olisi Mae Hong Son loop:na tunnettu moottoripyöräreitti pitkin Pohjois-Thaimaan vuoristoa. Reissuun oli mahku ottaa vain päiväreput, jotka meillä on vain 15l kokoiset, rinkat jätimme Chiang Main hotellille säilöön reissun ajaksi. Koska reissu kestää minimissään 4 päivää ja tavaraa voi ottaa rajallisesti mukaan, niin joutui hieman funtsimaan mitä reppuun pakkaa. Jouduimme ostoksille, jotta saisimme jotain lämmintä, tuulenpitävää ja sateen varallekin päälle vedettävää viileässä vuoristossa ajeluun. Selvisimme tästä tarpeesta yhdellä täsmäostoksella, pieneen tilaan menevällä retkeilysadetakilla. Tuon alle sitten paitaa ja fleeceä tarpeen mukaan, kerrospukeutuminen rules.

Chiang Maissa on Mäkkäreitä! Voin kertoa että muutaman kuukauden kun syö aasialaisia ruokia, vaikka ne niin hyviä ovatkin, tämän logon näkeminen saa melkein kyyneleen vierähtämään poskelle.

Kun varustepuoli oli hanskassa, niin piti hommata kulkupeli. Ennen tätä käväsimme Chiang Maissa haastattelemassa erästä Suomalaista baariyrittäjää saadaksemme vielä viimehetken tärpit. Paras vinkki ehkä oli, että ei kannata lähteä ihan perus-skopalla, vaan hieman ruudikkaammalla pelillä, niinpä päädyttiin vuokraamaan pykälää isompi, 150 kuutioinen menopeli. Ehkä pienelläkin skopalla reissun olisi kaksipäälläkin selvittänyt, mutta kyllä isommalla matka taittui paljon mukavammin, eikä pyörä hyytynyt isommissakaan mäissä. Lisäksi pyörä oli reilun kokoinen ja näin vakaa ajettava, jarrutkin oli ihan eri luokkaa kuin pikkuskopissa, mikä ei ole ollenkaan huono asia tuollaisilla vuoristoreitillä.

Meidän skopa poseeraa vesiputouksella.

Skopa auringonlaskussa 1400m merenpinnasta.

Mae Hong Son loop on mahdollista tehdä erilaisilla reittivalinnoilla, mutta jollain niistä on laskettu olevan 1864 kurvia, eli eräänlainen moottoripyöräilijän paratiisi. Meidän reitille kurveja kertyi rutkasti enemmän ajeltavaksi, koska teimme muutaman puikkauksen reitiltä nähtävyyksien perässä. Mieleenpainuvinta oli matkanteko upeissa maisemissa itsessään, joten en edes yritä kirjoittaa kauhean yksityiskohtaisesti yksittäistä kohteista, mutta poimitaan sieltä jotain kuvien muodossa.

Viljelyksiä.	Vuoristomaisemaa.
Pieniä majoja vuoren laella.	Kohtuu maisemat ko. majoilta.
Heinät on täällä 4-5m korkeita.	Baana auki.
Pilvien…	…välissä
Puut…	…kukkivat.

Matkaan hankittiin suosituksien pohjalta GT Rider kartta jossa tiet oli merkitty selkeästi ja täsmällisesti laadun mukaan. Vaikka kartta oli hyvä, niin silti ajettiin kertaalleen hieman harhaan. Siinä kohtaan kun tie muuttui huonokuntoiseksi soratieksi, alkoi herätä epäilys, että näinköhän ollaan enään ”kartalla”. Uparit ja oikea missattu risteys löytyi helposti, kun nyt tulosuunnastamme näkyi tienviitassa tutummilla aakkosilla paikan nimi thaiksi kirjoitettun sijaan.

Ööö – täällähän piti olla asfalttia!?!? Uparit.

Ensimmäisen ajopivän reitti kulki Doi Inthanon kansallispuiston läpi johon perittiin pieni kansallispuistomaksu, muistaakseni 200THB per naama. Matkan alkupuolella oli ihan katsastamisen arvoinen vesiputous, Wachirathan water fall, se piti tietty öögata kun oli ihan tien varressa. Siitä jatkoimme koko ajan ylöspäin kiiveten kiemurtelevia teitä aina Thaimaan korkeimmalle kohdalle, joka on 2565m merenpinnan yläpuolella. Täällä käveltiin myös lyhyehkö luontopolku jonka varrella sai ihmetellä ihan naavan peitossa olevia puita ja Rodoja. Luontopolulla oli jokusia rappusia kiivettäväksi ja niissä kyllä huomasi että korkealla ollaan, koska niiden kiipeäminen pisti hetkessä puuskuttamaan.

Luontopolulla.	Puissa ja puskissa kasvoi naavaa (tai sammalta tai mitä ikinä).
Täällä vuorella on erittäin runsas linnusto. Valokuvaajat oli jahtaamassa vuoden luontokuvaa.	Tätä ne koitti kilvan kuvata.

Takaisinpäin lasketellessa, lähellä vuoren huippua oli myös nykyisen kuningasparin kunniaksi rakennetut kaksi temppelitornia (chediä). Vaikka M on lähestulkoon täysin immuuni kukkeleille, niin täällä likimain silmäkulma kostui. Temppelitornien ympäristö oli täynnä toinen toistaan kauniimpia kukkaistutuksia ja puutarhaa ylipäätään. Jos pitäisi sanoa kaunein paikka missä on koskaan käynyt, niin se olisi tämä. Harmi että kuvat ei (tälläkään kertaa) anna oikeutta paikan upeudelle. Loppumatka lasketeltiinkin sitten alamäkeä ja ensimmäinen ajopäivä päättyi Mae Chaemiin jossa yövyimme Suomalasomisteisessa Navasong Resortissa.

Toinen chedeistä. Rinne oli laitettu kohtuu komeaan kuosiin.	Meinasin tehdä näistä salaatin välipalaksi.
Kukkeleita.	Chedillä.
Ruske Chedi	Ja valkea vastaava viereisellä kukkulalla.
Nätti kaarisilta. Tässä taas äipälle ideoita siihen meidän pihaan rakennettavaan vesielementtiin.	Pala puutarhaa.
Chediltä…	…toiselle.

Mae Chaemissa ei aamupalaa pidempää sitten viivytty, vaan jatkoimme matkaa, määränpäänä Mae Hong Son. Matka taittui edelleen kiemuraisia vuoristoteitä myöden maisemia ihaillen. Yksi 50km puikkaus tehtiin katsastaaksemme kehutun Surin vesiputouksen. Perille kun päästiin, niin ekana jouduimme herättämään puistonvartijan jolta ostimme liput kansallispuistoon. Putous oli kyllä komea, varmasti lähemmäs 100m korkea, mutta sen pääsi näkemään vain kaukaa. Sen sijaan paikalliset juopot nähtiin sitäkin lähempää ja ne tarjosi meille innokkaasti juotavaa, mutta vetosimme ajohommiin ja kieltäydyimme kohteliaasti. Mae Hong Soniin ehdimme juuri sopivasti siten että pudotimme kamat hotellille ja kipusimme Wat Doi Kong Mu temppelivuorelle ihailemaan kun aurinko laski Burman rajan taakse. Täältä kukkulalta oli myös hyvät näkymät itse Mae Hong Sonin kaupunkiin. Mae Hong Son vaikuttikin kivalta idylliseltä pikkukaupungilta. Kylän keskellä oli pieni lampi jonka ympärillä oli Burmalaistyylisiä temppeleitä, markkinat ja ravintoloita.

Tämmönen se Surinin vesiputous sitten oli. Tämän lähemmäs ei päästy.	T:llä juolahti yks juttu mieleen.
Aurinko laskee Burman rajan taakse.	Mae Hong Sonia temppeliltä katsottuna.
Lammen rannalla oleva temppeli oli komeassa yövalaistuksessa.	Sama temppeli kestää myös päivänvalon. Taustalla näkyy temppelikukkula josta käsin yo. kuvat on otettu.
Munkit opissa.	Kongi.

Aamulla taas skopa pärähti käymään ja nokka kohti Paita. Matkalla kävimme ihmettelemässä pitkäkaulaisten naisten kylää jonne taas jouduimme ajamaan melkoista kinttupolkua, mutta lopulta päästiin perille. Homman aitoudesta ei tänä päivänä voi olla enään 100% varma, kuuleman mukaan rahat tästä bisneksestä käärii ihan muut kuin kylän pitkäkaulanaiset. Ennen Paita käytiin myös Baan Rak Taissa, eli kylä joka rakastaa Thaita. Täällä pääelinkeinona aiemmin oli oopiumin viljely, mutta kun se kävi teiden rakentamisen myötä hankalaksi tehdä ”piilossa”, niin he alkoivat viljelemään teetä. Tee viljelmiä olikin toinen toisensa perään ja sitä myyviä puoteja niin ikään. Täällä viljelty Oolong tee on asiasta jotain ymmärtävienkin mielestä erinomaista ja sitä ostettiinkin tuliaisiksi yksi paketti. Paihin saavuttiin taas illalla ja paikka vaikutti myös aika kivalta. Paita pidetään reppureissaajien mekkana ja sitä se ehkä onkin, ainakin reppareiden määrässä mitattuna. Paissa on paljon kivoja ravintoloita, puoteja, kaiken maailman kojuja ja mitä ikinä turre tarvitsee. Paissa voisi tovin viipyäkin, mutta me olimme nyt vain yhden yön.

Long neck kylän raitti ja alkeellisia asumuksia.	Nainen ja pitkä kaula. Tuo ”kaulapanta” oli todella painava, ei ole ihme jos hartiat painuu kasaan.
Rak Tai oli kylä pienen järven ympärillä.	Oolong teetä aperatiiviksi lounaalla. Tuli vielä toinenkin kierros toista laatua.
Reikä seinässä. Rak Taissa oli paljon tällaisia savimajoja.	Ja tuuletus pelaa.
Teeviljelmiä.	Maahan kaivettu vankityrmä. Kuvan ylälaidassa oleva häkkyrä tuli vangin kaulaan ja vanki monttuun.

Viimeinen etappi takaisin kohti Chiang Maita. Matkalla käytiin Pai kanjonilla, jossa oli kapeita polkuja joiden molemmin puolin jyrkkä pudotus. T:n mielestä niin kapeita, että M ei saanut lupaa tutustua niihin tarkemmin. No, eipä siinä, jatkettiin tästä siten kuumille lähteille jotka sijaitsivat Pain lähellä, näissä ei varmaankaan voi teloa itteensä – eihän?. Kuuman lähteen alkupäässä ihmiset keitteli kananmunia, mutta alempana, jossa kylmää vettä oli sekoittunut joukkoon, oli luonnonaltaita joissa pääsi lillumaan lämpimässä vedessä. Täällä oli mukava ottaa hetken relaxit. Hieman ennen Chiang Maita oli toinen kuuma lähde jossa myös kävimme, mutta täällä ei ollut samanlaisia luonnonaltaita joissa olisi voinut käydä lilluttelemassa, mutta sellainen ulkokylpylä paikalle oli rakennettu jossa oli kuumien lähteiden vettä.  Perivät peijoonit vielä kansallispuistomaksun lisäksi toisen maksun jos olisi halunnut kylpemään, joten skipattiin tämä koska edellisessä paikassa päästiin kokeilemaan tämä juttu. Täällä T kuvasi innokkaana kiehuvan lähteen pulputusta ja otti hieman isomman harppauksen rappusissa pudoten muutaman rapun verran ja teloi polvensa. Paikalla olleilta kanssaturreilta saatiin hieman puhdistuspyyhkeitä, jolla suuremmat liat saatiin pois ja sitten paikalle pölähti myös paikallinen seurue josta ystävällinen nainen hyppäsi pusikkoon ja palasi sieltä tukku lehtiä kourassaan. M:n tehtäväksi jäi jauhaa lehdet suussa rikki ja Thai lady hoiti sitten sillä lehtitukolla T:n polvea. Ei tietoa, mitä lehtiä ne oli, mutta ilmeisesti auttoivat, kun haava kuitenkin parani ihan hyvin. Täältä jatkoimme yhdellä istumalla Chiang Maihin, perillä matkamittariin oli kertynyt neljän ajopäivän aikana 760km matkaa. 🙂

Paita sanotaan hippimestaksi, oli täällä hivenen viitteitä että näin voisi ollakin.	Vaatimatonta. No, tämä liittyi joihinkin filmifestareihin jotka Paissa järjestettiin.
Pai Canyon.	Hääkuvausta.
Kuumilla lähteillä saattoi keitellä kananmunia. Korillisin munia sai ostaa halutessaan lähteiltä parilla lantilla.	Lilluttelualtaassa oli inhimillisemmät lämpötilat. Oli kyllä enempi kuin 36 astetta, sanoisin reilut neljäkymmentä pikemminkin.
Poppaa! Pong Duet Geyser	T:n polvea hoidettiin tämän ladyn toimesta jaj M:n pureksimilla lehdillä.

Todella mahtava oli tulla Pohjois-Thaimaaseen ja tehdä tuollainen reissu. Mae Hong Son loopia voin suositella kaikille kenen hanuri kestää skopan kyydissä istumista ja malttaa ajaa maltilla mutkaisia teitä. Valitettavasti nähtiin yksi paha onnettomuus, jossa toiselta turrelta lähti skopa lapasesta ja jälki oli aika pahaa. Tultiin ensimmäisinä paikalle uhrin kaverin kanssa katsomaan mikä tilanne on. Onnettomuuden uhri koitti nousta jalkeille, mutta vintti pimeni samoin tein ja lyyhistyi maahan. Oli kyllä tajuissaan, mutta ei tolkuissaan kun ei pystynyt kommunikoimaan.  Samaan aikaan paikalle saapui vielä jotain vartijoita, joilla homma oli hyvin hanskassa ja totesimme että meitä ei enään tarvita paikalla ja jatkoimme matkaa. Toivottavasti kaveri selvisi hyvin tärskystä.

Chiang Maissa ehdittiin olemaan rundin jälkeen muutama päivä ja katseltiin paikkoja. Temppeleitä olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta tässä vaiheessa oli temppelikiintiö jo aika täysi pieneksi hetkeksi joten jätettiin ne rauhaan (no ihan pikkasen reunasta näykkästiin yhtä, joka osui kävelyreittimme varrelle 😉 ). Chiang Main keskusta on jännä tasasivuisen neliön muotoinen alue jonka ympäri kulki kaksi yksisuuntaista kehätietä, sisempi vastapäivään ja ulompi myötäpäivään. Täytyy sanoa että yllättävän sujuvasti toimi tuo liikennejärjestely ja sisälle ja ulos pääsi sujuvasti kehäteitä myöden. Chiang Maissa oli myös joka ilta isot yömarkkinat joissa oli ohjelmaa ja markkinahumua tarjolla moneen lähtöön. Käymisen arvoinen kaupunkikohde kaikkineen.

Hotellimme naapurusto päivänvalossa…	…Illalla se näyttikin hieman erilaiselta.
Kulmakuppilassa Yui niminen elefanttifarmari istui jutulle ja kirjoitti nimemme Thaiksi meitin käsivarsiin. Yksi k taitaa vaan puuttua alemmasta nimestä.	Pakollinen temppelikuva 😉
Oli niin aidon näköinen nukke, että meinasin käydä poskesta ravistamassa varmistukseksi.	Onko tässä nyt samasta asiasta kysymys?”Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa, äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu” Kumpi on parempi verisio?

Seuraavassa postauksessa sitten rakennetaan Kuoleman rautatietä ja Kwai-joen siltaa.

-M- & -T-