2.1.2015-14.1.2015

Taolta ostettiin matkaliput Bangkokiin jälleen Lomphrayahilta. Ensin puoltoista tiimaa pikakatamaraanilla keinuen ja sitten bussilla maita myöden loppumatka. Tällä kertaa merenkäynti ei ollut ihan yhtä rajua kuin edellisellä etapilla ja laivalla pääsi nyt myös yläkannelle. Aallot oli nyt sivuallokkoa, kun ne edellisellä kerralla pompoteltiin suoraan vastapatikkoon. Kapteeni todellakin ajoi tuota alusta, kaiken aikaa mentiin kuin Palander suksilla, eli kapu luki aaltoja ja kurvaili aina töyssyjä loiventaakseen. Nyt T oli ottanut hyvinvointipillerit etukäteen eikä voinut lainkaan pahoin merimatkan aikana, vaikka näitä matkasairaita siellä paljon muutoin olikin.

 

Aamusta lähdettiin matkaan ja puolen yön aikaan oltiin perillä lähellä Bangkokin lentokenttää olevalla hotellillamme, joten sai siinä taas matkustaa ihan tarpeekseen. Seuraavana aamuna olikin sitten lento Laosiin, Vientianeen.

Vientiane

Vientiane yllätti täysin ”uneliaisuudellaan”. Voiko minkään maan pääkaupunki oikeasti olla näin hiljainen ja rauhallinen? Mopot ja autot ajoivat kauhean hiljaa ja liikennettä oli muutenkin maltillisesti. Taksimme lentokentältä kaupungille ajoi varmaan neljääkymppiä, kun vastaavalla baanalla Thaimaassa olisi menty liki satasta. Missään ei ollut tungosta, kaupunki oli pullollaan kivoja ravintoloita ja ennen kaikkea leipomo-kahviloita! Näissä jälkimmäisissä tulikin poikettua luvattoman paljon. Ranskan siirtomaalaisuus oli jättänyt jälkensä niin ruokakulttuuriin kuin kaupungin muuhunkin yleiseen habitukseen.

Sympaattisen näköinen kuppila ja kivat tuolit. Jostain syystä täällä ei tosin koskaan istunut ketään – ei siis mekään.

Nam Phoulla oli iltaisin bändi soittamassa. Suihkulähteen ympäriltä löytyi lähes kymmenen erilaista ravintolaa.

Vientiannessa on myös paljon nähtävyyksiä, temppeleitä etenkin, mutta myös muuta mielenkiintoista. Näitä kierrettiinkin ahkerasti, ihan jalat puuduksiin asti.

Laosin sotahistoria on lievästi sanoen värikäs, joten visiitti sotamuseoon oli käyntikohteiden listalla.

Sotamuseo.	Näitä hienoja patsaita oli kaksin kappalein museon pihalla.
Sodanaikainen Heko.	Ja Leko.

Ensin Thaimaalaiset otti vallan Laosissa, sitten Ranska liitti maan hallitsemaansa Ranskan Indokiinaan ja maan rajat piirrettiin uusiksi. Sitten toisen maailmansodan aikoihin Japanilaiset oli maassa häärimässä. Lopulta maa kuitenkin itsenäistyi Ranskasta, mutta vain hetkeksi, koska Ranska miehitti Laosin uudelleen puolen vuoden päästä. Sitten sodittiin Ranskan avustuksella Vietnamia vastaan, jonka jälkeen maa jälleen itsenäistyi. Muutama vuosi oli hiljaisempaa, kunnes taas kalisteltiin peitsiä Vietnamin kanssa. Ja kuten tiedämme, USA pisti lusikkansa vahvasti tähänkin soppaan mukaan ja moukaroi Laosia siihen malliin että Laosista tuli maailman eniten pommitettu maa per capita! Maahan kohdistettiin 600 000 pommistuslentoa joiden aikana pudotettiin 2 miljoonaa TONNIA pommeja maahan. Tämä tekee silloisella väkimäärällä liki tonnin jokaista asukasta kohden!

On ihmeellistä että maa on selvinnyt kaikesta tästä jollain lailla, vaikka edelleen kärsiikin valtavasta köyhyydestä. Toivottavasti kasvava turismi auttaisi maata pois ahdingosta edes hiukan. Täällä olisi kyllä maltillisille tursmin kasvulle tilausta, nähtävää ainakin riittää. Ihmiset on superystävälisiä, niin kuin muissakin kovia kokeneissa maissa tuppaa olemaan. Olo ei missään kaupungissa tuntunut vähääkään turvattomalta.

Muita Vientianen nähtävyyksiä alla kuvien muodossa.

 

Pha That Luang. Laosin symboli ja kuuluisin nähtävyys.	Pha That Luang. Mammiva Buddha.
Pha That Luang. Reiästä näkyy hauta.	Pha That Luang. Pitkä rivi samoja hautoja kun saatiin hieman laajempi näkökenttä.
Pha That Luang. Kuvaussessio…	Pha That Luang. Tämmöseltä se varmaan näytti valmiina.
Patuxai. Itsenäisyyden muistomerkki.	Patuxai. Ylhäältä käsin.
Presidentin palatsi.	That Dam.

Vang Vieng

Tämä reppureissaajien huvipuistoksikin parjattua kaupunkia on luetun mukaan siistitty juuri viime vuosina rajusti. Erilaisissa vesileikkionnettomuuksissa kuoli keskimäärin lähes viikottain turisteja ja sen johdosta joenvarrelta lopetettiin ja purettiin kymmenittäin ravintoloita erilaisine hyppytorneineen yms. yms. Nyt paikka on kuulemma kuin lintukoto entiseen verrattuna ja turistien laatu on muuttunut maltillisempaan suuntaan kaikin puolin.

Porukka ottaa rennosti tämmösillä joen ylle tehdyillä lavereilla.

Karjakin elelee täällä turistien kanssa sulassa sovussa.

Varsin kiva paikka Vang Vieng onkin, me oltiin täällä vain pari yötä, mutta olisi viihtynyt kauemminkin, vaikka ihan vaan lungiin oleiluun keskittyen. Toki aktiviteettejäkin oli tarjolla vaikka ja mitä, näistä ite valittiin omatoimipatikkaa luolille ja kiipeilyurakka kivisen töppäreen laelle. Tämä patikkareissu saikin hiukan huonon loppusäväyksen kun M taittoi nilkkansa aivan loppusuoralla. Eli oltiin rymytty luolat läpi ja kiivetty mainitun kukkulan päälle (joka ei todellakaan ollut mikään pala kakkua) ja takas. Sitten keskellä tasaista peltoa astuminen hiukan huolimattomasti johonkin pyörän uraan ja nilkka kaksin kerroin. Edelleen aika tasan kuukausi jälkeen päin nilkat on hiukan eriparia, mutta aika jees kuitenkin.

Tham Jang luola. Tästä yli ja seuraavasta vasemmalle…	Tham Jang luola. Tästä oikeelle…
Tham Jang luola. Raput vaan ylös..	Tham Jang luola. …Ja olet perillä.
Pha Poak. Tuonne päälle pitäis päästä. Näyttää helpolta pikku kukkulalta…	Pha Poak. Helppohan tänne on tikkaita myöden kiivetä.
Pha Poak. Tämmöstä kivikkoa sinne lopulta kiivettiin, vaikka tässä kuvassa tullaan jo alas.	Pha Poak. T handlas myös homman…

Vang Viengin ”erikoisuus” oli täytetyt patongit. Niitä kaupattiin katukojuissa joita oli vieri vieressä. Täytteet mitä halusi, paisteltiin muurikkapannulla ja lätkästiin rehujen kera lämmitetyn patongin väliin. Oli herkkua, eikä maksanut paljon mitään. Bantskutkin tarjosivat vielä jälkkäriksi, kun jäätiin kojun viereen muovituoleille aterioimaan.

Patonkia tulille.

Mitä sais olla?

 

Phonsavan

Ei olisi uskottu että joudumme palelemaan tällä reissulla näin paljon mitä täällä. Phonsavan sijaitsee noin 1100m merenpinnasta ja siihen yhdistettynä surkea sää, niin lopputulos oli se, että vettä vihmoi ja lämpötila oli jossain 10-15 välimaastossa päivällä. Yöllä varmaan lähemmäs nollaa. Hotellihuoneessa ei luonnollisestikaan ollut minkäänlaista lämmitystä, koska ”ei täällä tarvi” ja lämpötila laski 14 asteen tuntumaan huoneessa sisällä. Sai vähän vetää fleecee päälle, sukkia jalkaan, peittoa korviin ja puffia päähän että tarkeni nukkua.

Sanapari, ”ryssän helvetti” tuli ekana mieleen täällä. Ei muuten, mutta kun ollaan kuitenkin tropiikissa!

Sisälämpötila illalla kun huoneessa oli vielä ”lämmin”.

Kaupunki ei muutenkaan ole mitenkään vetävä turisteja aatellen. Ravintolat on aika surkeita ja kaupunki on kuin Neuvostoliitto 30v sitten. Sanalla sanoen varsin kolkko ja ”kommunistisen näköinen”. Mutta se miksi matkailijat täällä käy, on mielenkiintoiset historialliset paikat, etenkin Plain of Jars (ruukkujen tasanko). Siksi mekin siis tänne koukkasimme.

Otettiin reteesti yksityinen minivan, kuski ja opas jotta saataisin mennä omaan tahtiimme paikasta toiseen, kolmelle eri Plain of Jars alueelle (1,2,&3), bomb villageen ja whisky villageen. Tässä tapauksessa kuski ja opas oli yhdistetty samaan persoonaan, vaikka piti olla eri paketeissa, mutta hyvä jätkä oli tämä meitin Phun niminen kuskimme, oikein asiantunteva ja kaikkeen kysymäämme tuli aina vastaus hyvällä enklannilla.

Matkassa oli kuitenkin hitusen äksöniä, kun sateen kastelemat tiet oli mutaisia ja äärimmäisen liukkaita. Siinä sitten kävi niin ennen ensimmäistäkään etappia, että auto valahti ojaan eikä noussut sieltä ominavuin sitten millään ylös. Toista tuntia sitä veivattiin erinäisten apuvälineiden ja joukkojen kanssa ylös ennen kuin irtosi ja matka pääsi jatkumaan. Lopulta mekin oltiin työntämässä autoa ojasta kipeine kinttuineen. Arvaa oltiinko kuraisia? 😉 Tais Phun olla ennemmin ajotaitoinen opas kuin päinvastoin.

Jaaha, lirissä ollaan! Joku kapeampi ja ketterämpi auto tästä oli näköjään selvinnyt.	No niin…
…siinä sitä ollaan.	Onneksi saatiin raskasta kalustoa avuksi. Tää plus neljä henkee tönäämässä sekä erinäiset pohjatyöt renkaiden alle ja päästiin matkaan.

Ruukkualueita on on yhteensä 60 joista ainoastaan 7 on yleisölle avoinna koska muita alueita ei ole vielä siivottu sodanaikaisista pommeista. Puhdistustyötä tekee MAG niminen järjestö monessa eri maassa, näin siis myös Laosissa, jossa työsarkaa todella riittää. Noin 30% maahan pudotetuista pommeista, eli 600 000 tonnia jäi räjähtämättöminä maaperään. Pommit tappaa ja vammauttaa edelleen lähes päivittäin (n300 per vuosi) paikallisia maanviljelijöitä ja muita teittömillä teillä kulkevia sekä töitään tekeviä. MAG Laosissa sivuilla voi tutustua tarkemmin tähän aiheeseen.

MAG:n merkki pommeista putsatusta alueesta.

Näiden välissä kun kulkee niin on turvallisella reitillä. 10m näistä merkeistä molempiin suuntiin on pommeista siivottua väylää.

Ruukkuja on monen kokoisia, kaikkea väliltä valtava ja helvatan suuri, suurimmat taisi olla 2,5m korkeita.Ruukkujen käyttötarkoitukseen ei ole löydetty yksiselitteistä vastausta, mutta paras veikkaus lienee että ne ovat olleet hautauurnia. Paikallisen teorian mukaan niissä sen sijaan olisi valmistettu viskiä. Niinikään niiden ikäkin on vailla yksimielistä vastausta, arvaukset on 1500 vuoden haitarilla (500 eaa. – 1000 jaa.) Suurimmalla alueella eli site1:llä ruukkuja on 250 kappaletta. Kaikki kolme aluetta joilla käytiin oli kaikki erilaisia ja mystisiä paikkoja. Olisi (ehkä) hieno matkata ajassa taaksepäin kurkistamaan mitä tuolloin oikein tapahtui ja mikä oikea totuus näiden valtavien ruukkujen takana oikein on.

Ekalla ruukkusaitillamme, muistas vaan että oliko 1 vai 2.	Tässä utuista yleiskuvaa suurimmasta site 1:stä (klikkaa kuva isommaksi ni näät).
Pommit on rikkoneet ison osan ruukuista.	Tässä pommin tekemä kraateri. Edellisen kuvan rikkinäinen ruukku näkyy kraaterin yläpuolella.
Ruukuissa oli myös kannet, mutta niitä ei juuri näkynyt enään maastossa. Tähän oli löytynyt ja nostettu paikoilleen.	Joistakin ruukuista on löydetty ihmis- ja eläinhahmoja kohokuviona, tässä yksi niistä joka osui meidän reitille.

Bomb villageen johon oli määrä mennä, ei päästy. Phun ei halunnut ottaa riskiä että olisimme kaivamassa autoa jälleen jostain ojasta ylös huonokuntoisen tien vuoksi joka sinne johti. Lupasi sitten vastikkeeksi viedä meidät opastetulle kierrokselle markkinoille. Passas.

Markkinoilta.	Maybe little bit more chili?
Työkaluja valmistettuna Laos-USA yhteistyönä. USA toimitti raaka-aineen ja Laolaiset teki siitä erilaisia työkaluja. Alakulmassa lusikoita, joita valmistetaan Bomb villagessa. Kaikki nämä siis tehty pommeista mitä maasta on löytynyt. Ja raaka-aine ei ole ihan heti loppumassa.	Lao Lao viskiä vähittäismyynnissä. Euron tappi!

Matkalla poikettiin myös Whisky villagessa jossa valmistettiin kotipolttosta ”viskiä” eli Lao lao:ta. Se oli käytännössä riisistä käytettyä ponua pariin kertaan tislattuna. En tiedä missä vaiheessa se sitten muuttuu viskiksi, mutta siksi ne sitä kutsuvat. M otti hömpsyt testiksi (bottoms up), en tiedä missä vaiheessa prosessia, mutta oli se semmosta myrkkyä, että ei tulis montaa rapua syötyä jos sitä tarjottaisiin snapsina joka pyrstölle.

Viskitehdas ja Phun.	Riisipuurot käymässä.
Tislaamo.	Maistiaista söör.

 

Luang Prabang

Luang Prabang on Laosin suosituimpia turistikohteita. Kaupunki on siisti, helppo ja paljon nähtävää jos vaan jaksasisi temppeleitä kierrellä. Meillä alkaa hieman oleen temppelikiintiö hetkeksi täytetty, joten ihan joka torpassa ei enään jaksa poiketa. Vuokrattiin kuitenkin fillarit ja poljeskeltiin kylää ristiin rastiin katsellen paikkoja – no vilastiin me pikaisesti yksi temppelikin. 😉

Kulkupelit	Fillareilla pääsi hyvin kulkemaan lähikulmilla.
Huudeja.	Huudit hotellimme liepeiltä, ”yömarkkinakadulta”.

Kun ilta koitti niin kaupungilla pistettiin ”käsityöläis”markkinat pystyyn kadulle kutakuinkin meidä hotellin kohdalle. Kojuja oli monta sataa metriä kaikennäköistä kivaa täynnä, mitä olisi voinut ostaa matkamuistoksi, mutta kun ei voi! Ei mahu, eikä kestä ehjänä suomeen asti. Ohuesti harmitti että niin paljon ”tarpeellista” joutui jättään ostamatta. Samassa yhteydessä oli myös oivat ruokamarkkinat joista sai ”buffasta” kerätä lautasen täyteen ruokaa 1,5 oirolla. tosin ei testattu, mutta hyvältä näytti. M kyllä pikkasen näykkäs joitain valikoituja herkkuja torilta ja hyviähän ne oli.

Kauniita lamppuja…

…ja muuta tuiki tarpeellista.

Viimeisenä päivänä käytiin retkellä Kuang Si vesiputouksilla. Aluksi kiivettiin putouksen ylimmälle tasolle katsomaan mistä se putous alkaa. Siellä pääsi ihan reunalta kurkkaamaan alas alemmille tasoille. M kävi myös testaamassa alhaalla olevalla uimapaikalla ”hieromasuihkut” ja oli kyllä hyvät – tosin lämmin vesi oli loppu, tuli vaan jotain alta kakskymppistä niskaan. Kuang Si oli tähän astisista vesiputouksista kyllä mahtavin ja kaunein, voisko sanoa että häkellyttävä kymmenine tasoinneen ja ympärillä kasvavine kasveineen.

Tässä suurin osa putousta. Tästä alaspäin lukemattomia pikkutasoja.	Ylätasolla.
Polkuja ylätasolla.	Uimatossuissa oli hyvä kahlata.
Joki loppuu.	Kurkistus alas.
Luonnon uima-allas hieronta pisteineen.	Hei muorit, täällä ei oo mitään kuvattavaa!
Huoh…	Hei Äippä – Tämmönen!

 

Laos noin muuten

Yleisesti ottaen Laos oli todellakin käymisen arvoinen kohde jossa on hirveästi nähtävää ja mielenkiintoista historiaa. Me mentiin tämä kierros todella pikavauhtia ja kaikissa muissa paikoissa paitsi Phonsavanissa olisi viihtynyt pidempäänkin ja nähtävää olisi riittänyt. Nähtävyyksien ohella parhaiten Laosista (pl. Phonsavan ;-)) jäi mieleen nuo lukemattomat kahvila-leipomot joissa liian monessa tuli poikettua.

Kahvila Vang Viengissä. Tässä vain pieni ote vitriinistä.

Naisten asusteita jollaisissa he kulkivat, ihan maaseudullakin ja arkena. Tyylikkäitä olivat vaikka olisivat muuten varattomia.

Liikkumiseen kaupungista toiseen pitää olla aikaa ja hermoja. Meillä nämä siirtymät kukin taisi kestää 6-8 tuntia. Loistava esimerkki oli (yllätys yllätys) Phonsavanista lähdettäessä, kun ensin startti oli tunnin myöhässä, sitten kun lähdettiin liikkeelle niin ekana minivan kurvasi rengasliikkeeseen vaihtamaan yhden renkaan. No ei siinä mitään, muutama kilometri eteenpäin ja autosta levisi vaihdelaatikko! Pitkään oltiin parkissa, tietämättä mitä tapahtuu, kun kuski ei puhunut sanaakaan englantia, lopulta paikalle tuli toinen minivan johon vaihdettiin ja matka jatkui. Hetken matkaa ajettua, tiellä liftaa paikallinen pariskunta, automme on viimeistä paikkaa myöden täysi mutta kuski myöntyy ottamaan pariskunnan vielä kyytiin. Matkustajilta tulee kovaa kritiikkiä, että ei mahdu ja ei ole turvallista ajaa jos etupenkillä istuu 5! ihmistä – ei auta, liikkeelle lähdetään. Onneksi kyse oli vaan pienestä pätkästä ja kyytiläiset siirtyivät toiseen minivaniin muutaman kilometrin jälkeen. Loppumatka menikin sitten hieman normaalimmin… 😉

Onko tässä nyt mitään järkee?!?

Paikallinen ABC.

Savuttomia sitä sun tätä. Ei tosin vaikuttanut, ainakin munkit pöassytteli menemään temppeleissä, mikä sinänsä näytti aika oudolle.

Me emme tupakoi täällä!	Me emme tupakoi täällä!
Me emme tupakoi täällä! No ettepä – mää näin!

Elikoitakin oli joka paikassa.

Tämä oli sentään tarhassa, vesiputouksilla.	Tässä teille kissaihmiset! Pieniä kissanpoikia temppelissä.
Lehmiä polulla. Eiku siis polun vieressä…	BÖÖÖÖ! On siinä jotain perää että lehmälläl on viisas katse – ihan jo pienestä pitäen.
TÖÖÖÖÖÖT	Koira nauttii vesiputouksilla lutraamisesta.

Tämmöstä tällä erää, onnittelut kaikille jotka jaksoi lukea tarinan tänne saakka. Seuraavassa postauksessa seikkaillaankin sitten pohjois Thaimaassa. Tällä hetkellä mennään kyllä jo oikeasti Kambodzassa, mutta pikkuhiljaa kiritään blogia kiinni.

-M- & -T-