22.1.2015-27.1.2015

Chiang Maista otettiin kulkupeliksi yöbussi Kanchanaburiin. Tämä oli kätsy tapa matkustaa, kun sai hieman nukuttuakin matkan aikana ja samalla säästettiin yhden yön majoituskulut. Perillä olimme sitten jo aamutuimaan, bussiasemalta käveltiin meidän hotellille kyseleen koska saisimme huoneen ja mistä saisimme aamupalaa. Aamupala löytyi toisesta hieman isommasta hotlasta ja omaan palatessamme saatiinkin jo huone. Samalla oli auennut oman hotellin yhteydessä oleva kahvila josta olisi saatu myös aamupala, mutta tästä hotellilla ei huomanneet mainita. 🙂

Hotellin hupsu koira.

Ei voi olla tykkäämättä.

Hotellimme kahvilassa oli töissä sellainen ADHD ettei ihan heti tule toista vastaan. Tämän naisen toimia oli, kuinka sen nyt sanoisi – hupaisa seurata. 🙂 Raajat oli niin levottomat että ne vispasi kuin tuulimylly kun jotain alkoi tapahtumaan, askelia toisinaan säesti rytmikäs äänitehoste ja kaiken kruunuksi silloin tällöin joku kiva kiekaisu tai heleä huutonauru. Lady oli erittäin ystävällinen ja nauravainen höpsö, symppis Persoona isolla P:llä!

Kanchanaburin agendalla oli tutustua, mihinkäs muuhun kuin Kuoleman Rautatiehen ja kuuluisaan Kwai-joen siltaan. Kaikki varmasti tietävätkin elokuvan Kwai-joen silta (The Bridge on the River Kwai) joka on tehty historiallisiin tapahtumiin viitaten, mutta elokuva sinällään on täysin fiktiivinen eikä juuri mitään tekemistä sen kanssa mitä urakan aikana todellisuudessa on tapahtunut.

Kwai-Joen silta.

Kwai-joen silta.

Kuoleman Rautatie rakennettiin toisen maailmansodan aikana huoltorautatieksi jota pitkin saatettiin kuljettaa tarvikkeita Bangkokin ja Myanmarin (silloisen Burman) välillä. Rakennushommissa oli noin 180 000 Aasialaista pakkotyöläistä ja 60 000 liittoutuneiden sotavankia. Ihan ilmaiseksi tästä uskomattomasta urakasta ei selvitty, vaan se vaati arviolta 106 000 ihmisen hengen, johtuen aliravitsemuksesta, sairauksista, vammautumisista ja raaoista rangaistuksista. Radalle kertyi mittaa reilu 400 kilometriä ja se rakennettiin vaikeakulkuisen viidakon ja vuoriston läpi alkeellisilla välineillä huikeassa 17 kuukaudessa! Kaiken tämän jälkeen rata pommitettiin päreiksi ja lopulta suuri osa radasta purettiin pari vuotta valmistumisestaan. Nyt radasta on käytössä Thaimaan puolella 130km ja Myanmarin puolellakin on suunnitteilla kunnostaa rataa reilu 100km osalta.

Tästä se alkaa, Kwai-Joen sillalta.

Kunnostustöitä radalle oli näemmä tulossa Thaimaan puolellakin, näitä ratapölkkykasoja oli siellä täällä radan varrella. Sen verran pomppunen rata, ettei ollenkaan huono idea…

Mikäs sen parempi tapa tutustua tähän historialliseen junarataan kuin matkustaa junalla sen päätepysäkille ja takaisin. Eli noustiin junaan Kanchanaburista ja pääteasema oli Nam Tok:ssa, 77km/2,5h per suunta. Menomatka mentiin turistivaunussa johon sisältyi vähän evästä ja takuuvarmat istumapaikat, tais siellä olla jotkin pehmusteetkin penkeillä ettei turren herkkä kermaperse vaan ota itteensä.  😉 Takaisin tultiin sitten normivaunussa, joka maksoi vain kolmanneksen (b300/b100) turistivaunuun verrattuna, mutta ihan kelvollinen oli tuokin. Just ja just kerettiin ostaa paluulippu ja hyppään junaan sillä välin kun kuljettaja oli vekslannut veturin junan oikeaan päähän ja lähti liikkeelle. Saatiin sitten pikakertaus maisemista heti paluumatkalla ja kyllä täytyy sanoa että ei ne hullumpia olleet parhaimmillaan, osa toki tylsää pusikkoa. Vuorenrinteelle rakennetut puuhäkkyrät, joiden päälle rautatie oli rakennettu, ei herättänyt ulkonäöllään luottamusta, mutta kyllähän ne on kestänyt vuosikymmeniä, niin miksei sitten edellenkin. Juna kulki niin lähellä radan varren kasvillisuutta ja vuorenrinteitä, että jos pisti pään ulos ikkunasta väärässä kohtaa niin teki sen viimeisen kerran.

Turrelle evästä.	Turrevaunu
Puuhäkkyrä jonka päällä junarata kulki.	Kaposta on. Ei kannata kurkata.
Kondoo, eiku konduktööri hommissa.	Kukkuu… Hyvät kallistukset mutkissa.
Juna-asema mahtavien puiden varjossa.	Paluu Kwai-Joen sillalle.

Junailun lisäksi käytiin tutustumassa radan rakennusta käsittelevään museoon, mutta tämä jouduttiin ”juoksemaan” hieman liian kiireellä läpi. Museon vieressä on myös radan rakennustöissä menehtyneiden sotavankien muistohautausmaa jossa on liki 7000 sotilaan haudat. Kaunis paikka, mutta kiinalaisten nuorten ottamat hyppyryhmäkuvat hautausmaalla ei saanut meiltä pisteitä.

Rakennustyömaalla menehtyneiden sotilaiden hautausmaa.

Yksi monista rakennustyömaan sotavangeista joka ei selvinnyt armottomista oloista.

Kanchanaburista jatkoimme matkaamme Bankokiin jossa pidettiin parin päivän stoppi ennen Kambodzaan suuntaamista. Kambodzasta sitten seuraavassa postauksessa.

Joku paikallinen Kirka oli vetänyt katsomot täyteen.	Ilmeisesti joku isompi starba kun oli tv-kameroita paikka väärällään.
Paikallisbussi Bangkokiin.	Ja koska takana oli katukeittiö, niin tommonen savupiippu ohjasi paikallaan tupruttavan bussin käryt pois.

Terveiset lähtee tällä hetkellä Malesiasta, Pulau Tiomanista. Kuukausi enään jäljellä reissua, vähiin käy…

-M- & -T-