27.1.2015-11.2.2015

Heti alkuun tiedän että nyt tulee pitkä ja raskas postaus, onneksi olkoon jos jaksat lukea loppuun – toivottavasti jaksat.

Kambodza on eniten tunteita herättänyt maa turneemme varrella ja en osannut edes otsikoida postausta paremmin kuin pelkkä Kambodza, koska päässä pyörii ruletin lailla miljoona eri ajatusta maasta. Köyhyys, rikkaus, katulapset, jalkansa menettäneet kerjäläiset, lapsikerjäläiset, ihmisjärjelle käsittämättömät raakuudet aivan lähihistoriassa, edellä mainittuihin nähden järjettömän positiiviset ihmiset, liikenne, uskomattomat muinaiset temppelit, hyvä ruoka…

Muistorannekkeita Killing Fieldsillä.

Lapset bussin taukopaikalla.

Vaikka Kambodzasta jäi mieleen tukuittain surullisia asioita ja oli ajoittain ahdistavaa olla kaiken sen keskellä, oli se siitä huolimatta ja juuri sen vuoksi, opettavaisin ja pysäyttävin paikka missä on koskaan tullut oltua.

Saavuimme Siem Reapiin lentäen Bangkokista Air Asian lennolla. Lento sujui tuttuun laadukkaaseen tapaan, kuten edelliselläkin Air Asian lennolla. Koneet on uusia, kaikki on hyvin sujuvaa ja ystävällistä tämän halpalentoyhtiön lennoilla, suosittelen.

Air Asian siivin.

Siistit koneet ja ystävällinen henkilökunta.

Siem Reap on mutkaton pieni kaupunki ja syy miksi turistit tänne tulee, on luonnollisesti Angkorin temppelit, jotka sijaitsevat aivan kaupungin kupeessa. Temppeleitä on alueella yli tuhat ja suurin osa niistä on pahoin raunioitunut ja viidakon valtaamia. Alueen ja koko Kambodzan ylpeys on Angkor Wat temppeli joka on maailman suurin uskonnollinen rakennus. Angkor Watin lisäksi kävimme myös Bayon, Ta Phrom ja vielä neljännessäkin temppelissä jonka nimi lipsahti pois mielestä.

Temppelikierrokseen päätimme uhrata yhden päivän, vaikka siellä olisi saanut kulumaan aikaa vaikka viikon. Lipunmyynnissä myytiinkin passeja myös useamman päivän viisiiteille, mutta me siis tyydyimme yhteen. Kulkineeksi otimme tuktukin, joka kustansi 15$ koko päiväksi. Kuski kuskasi meitä temppelistä toiseen ja odotteli sovitussa paikassa, välillä torkkuja ottaen tuktukiin integroidussa riippumatossa. 🙂

Tuktukilla temppelistä toiseen. Onkohan kuskin kypärä hyvä etiäinen tulevasta kyydistä?

Tauko paikalla.

Angkorin mahtavin temppeli Angkor Wat on rakennettu 1100 -luvun alussa ja oli alunperin ollut Vishnulle omistettu temppeli, mutta myöhemmin siitä tehtiin kuitenkin Buddhalais temppeli. Nelikulmainen temppelialue on ympärysmitaltaan 3,6km ja sitä ympäröi vielä 190m leveä vallihauta, joten tuosta voi hieman kuvitella kokoluokkaa tälle rakennelmalle. Temppeli on noin 900 vuoden ikäänsä nähden suhteellisen hyvässä kunnossa, johtuen varmasti rakennustekniikasta joilla kivilohkareet on liitetty toisiinsa. Muurin kivilohkareiden sidosaineesta ei ole ihan varmaa tietoa, mutta pihka tai sammutettu-kalkki on ollut parhaita veikkauksia. Kivet on ladottuu niin taidokkaasti, että saumakohtia ei meinaa löytää edes etsimällä. Lähestulkoon kaikki mahdolliset pinnat on koristeltu korkokuvioilla ja kaiverruksilla, siis satoja ja satoja metrejä taidetta kiveen hakattuna.

Tie vallihaudan yli Angkor Watille	Uloimman muurin sisäpuolella, kohti temppelin sisempiä osia.
Kaikki pinnat on koristeltu kohokuvioilla.	Tätä riitti ja riitti.
”Ikkunoissa” olevat puolatkin oli nakutettu ihan täyteen kaikenmoista kuviota.	Puolat lähempää.
Käytävää piisaa.	Hetkinen, miksi tämä patsas on tosta yhdestä kohdasta kiillottunut? Munkit käynyt mittaamassa kuppikokoa?

Temppelin keskusrakennus koostuu kolmesta toinen toistaan korkeammalla olevasta suorakulmaisesta pylväskäytävästä. Mitä korkeammassa asemassa olit, sitä sisemmäs ja korkeammalle tasolle oli aikoinaan pääsy. Nyt jopa sihteeri ja it-työläinen pääsivät kaikkein pyhimpään. Ainut vaatimus oli kunnioittava pukeutuminen, eli hartiat ja polvet piiloon ja päähineet pois päästä.

Tästä pienoismallista saa parhaan käsityksen Angkor Watista kokonaisuutena. Pienoismalli muuten sijaitsee Kuninkaanpalatsin alueella.	Ja takaa.
Alkuperäiset portaat ylimmälle tasolle on niin jyrkät ja askelmat kapeat, että näissä tulisi ruumiita…	…Siksi hommaa on helpotettu asiallisemmilla portailla.
Kaiken keskipiste.	Ylimmältä tasolta pääportin suuntaan katsottuna.

Toisena kohteena oli Bayon -temppeli, joka niin ikään oli 1100 -luvulla rakennettu. Temppeli oli huomattavasti pienempi ja monin tavoin erilainen kuin Angkor Wat. Temppelitorneja koristi lukuisat korkokuvioiset kasvot. Täällä meitä lähti opastamaan eräs nuorimies, joka lopuksi pyysi vapaaehtoista lahjoitusta johonkin kouluun tms. Annettiin hiukan, vaikka tajuttiin että taidetaan tässä turrea hieman vedättää, koska ihan hyvin poika esitteli temppeliä ja kertoi yksityiskohtia.

Paljon naamoja Bayon temppelissä.	3 x naama.
Naamat saa söpösti ”pussaan”.	Ja vielä kerran naama.

Kolmantena kohteena oli Ta Prohm -temppeli joka etukäteen oli odotettu vierailukohde. Temppelin on aikoinaan päässyt viidakko valtaamaan ja se on raunioitunut pahoin. Valtavat puut ja niiden juuret on ottanut temppelin otteeseensa. Viidakkotemppeli on todella kuvauksellinen kohde, kun vielä itse osasisi ottaa paikasta kaikki irti mitä kuvina saa. Jos jostain syystä maisemat näyttää tutuilta, niin syy voi löytyä elokuvamaailmasta, nimittäin täällä on  kuvattu action-leffa Tomb Raider.

Ta Prohm.	Ta Prohm.
Ta Prohm.	Ta Prohm.
Ta Prohm. Valtavia puita. Kukkuu…	Ta Prohm. Kunnostustöitä on tehty ja tehdään edelleen.

Siem Reapistä matkaa jatkettiin sitten Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin jossa piipahdettiin vain pari päivää hengähtämässä. Siitä sitten suikkastiin Kambodzan etelärannikolle pahamaineeseen Sihanoukville nimiseen kylään. Sihanoukvilleä kutsuttaan kambodzat kanariaksi ja sitä se ehkä onkin, mikäli kanarialla tarkoitetaan turistirantoja, kaupustelijoita jne. Paikasta ei jäänyt paljon muuta mieleen kuin pirun hyvä BBQ-ruoka, eritoten rantakadun varrella olevissa ravintoloissa, ei niinkään rannan puolella tarjoiltu sekä hyvät hotellit. Täällä kuitenkin vietimme reilu viikon, M pääosin paranteli itseään flunssasta hotellihuoneessa ja T latasi akkuja hotellin altaalla tiukan reissaamisen jäljiltä.

Toinen hotelleistamme Sihanoukvillessä. Siisti ja simppeli.

Ekan hotellimme ovella oli mahtavat puiset ronsut.

Sikavillestä palasimme takaisin Phnom Penhiin jossa odottelimme pari päivää lentoa takaisin Thaimaan puolelle. Täällä käytiin tutustumassa Kambodzan historian synkimpään puoleen, eli puna-khmerien valtaan ja veriseen kansanmurhan näyttämöön Kuoleman kenttiin. Raskaan päivän sinetöimme tutustumalla vielä Tuol Slengiin, myös S21 nimellä tunnettuun vankilaan.

Kyllähän sitä muistetaan kuinka uutisissa aikoinaan kerrottiin tuon tuosta puna-khmerien väkivaltaisuuksista, mutta täytyy myöntää että sen kammottavuus ja mittakaava aukeni täyteen karmeuteensa vasta tällä Kambodzan reissulla. Lyhyesti sanottuna punakhmerien tavoite oli tehdä maasta maatalousyhteiskunta ja tähän päämäärään päästäkseen heidän tarkoituksena oli hävittää koko keskiluokka. Jos olit pappi, lääkäri, opettaja jne tai sinulla oli kontakteja ulkomaille, oli se riittävä peruste teloitukselle. Myös lähipiiri tapettiin (perhe, sukulaiset, työkaverit…) koska ideologian mukaan pelkkä puun hävittäminen ei riittänyt, vaan piti tuhota myös juuret. Tätä järjettömyyttä jonka aikana teloitettiin arvioiden mukaan jopa 1,7 miljoonaa ihmistä, kesti 4 vuotta (1975-1979).

Kuoleman kentät (Choeung Ek) on yksi näistä paikoista, joissa ihmisiä teloitettiin. Paikalle on rakennettu muistokappeli uhrien muistoa kunnioittamaan. Kappelissa on korkea lasivitriini jossa on yli 8000 uhrin pääkallot todistamassa paikalla tapahtuneita hirveyksiä.

Muistokappeli.

Vitriini kappelissa ja 8000 uhrin pääkallot.

Sisäänpääsyyn Kuoleman kentille kuului ääniopastettu kierros. Saimme kuulokkeet ja soittimen joilla sai kuunnella kullakin tapahtumapaikalla siihen liittyvän tarinan ja muutamia paikalta selvinneiden ja tapahtumiin osallistuneiden kertomuksia.

Paikalta on löydetty 129 joukkohautaa, joista suurimmissa oli satojen uhrien jäänteet. Teloitusmenetelmät oli äärimmäisen raakoja, luoteja säästääkseen ihmisiä tapettiin lapioilla, hakuilla, rautatangoilla jne. Karmein paikka oli kuoleman puu jossa lapset teloitettiin järkytävällä tavalla.

Killing fields.	Killing tree.
Teloitusvälineitä.	Teloitusvälineitä

Alue veti vierailijansa aivan hiljaiseksi, kun kaikki karmeus on paikalla niin todellista. Maasta nousee pintaan edeelleenkin ihmisten luita sekä vaatteita ja niitä lojuu siellä täällä näkösällä. Ei mitenkään voi ymmärtää, että tämä kaikki on tapahtunut aivan äskettäin, vain 36 vuotta sitten.

450 uhrin joukkohauta.

Maasta nousee sateiden ansioista uhrien jäänteitä ja vaatteita.

Kuoleman kentiltä lähdettiin siis vielä Tuol Slengin vankilamuseoon, joka oli myös karmiva paikka. Vangit virui ahtaissa kopeissa joihin juuri ja juuri mahtui aikuinen pitkäkseen. Täältä käytännössä ihmiset siirrettiin Kuoleman kentille teloitettavaksi jos olivat selvinneet vankilassa hengissä. Vankeja kuoli teloitusten ohella aliravitsemuksen, huonon hygienian ja kidutusten vuoksi. Vankeja oli tietolähteestä riippuen 12000-17000 ja heistä hengissä selvisi, niin ikään tietolähteestä riippuen 7-14.

Tuol sleng.	Vankilan viimeiset uhrit ennen sen lakkauttamista on haudattu vankilan pihamaalle.
Vankityrmiä.	Ahtaita ovat.
Kidutusvälineitä ja menetelmiä.	Julmaa.
Vankien kuvia oli paljon esillä.	Vanki.

Phnom Penhissä toisena päivänä, vastapainona edelliselle, vierailtiin myös Kuninkaan palatsissa jossa riitti ihmettelemistä taas arkitehtuurin parissa. Täällä ei säästellä siinä kohtaan kun ruvetaan rakentamaan jotain hienoa, vaan siihen todella panostetaan. Kuninkaan palatsi oli tästä hyvä esimerkki.

Kuninkaanpalatsin edustalta.	Palanen Kuninkaanpalatsia.
Palatsin pihalta pari suurta stubaa.	Samat.
Pitkät pätkät seinämaalauksia…	…joita restauroitiin parhaillaan.

Kambodzan nurjiin puoliin kuuluu historian lisäksi tällä hetkelläkin köyhyys, tuloerot, kerjäläiset, katulapset jne. Lapsikaupustelijoita oli joka puolella ja he olivat todella sinnikkäitä ja käytti kaikki avut millä vain tunteisiin pystyy vetoamaan. Valitettavasti tätä ongelmaa ei paranneta tukemalla heidän toimintaansa, vaan sillä tehdään karhunpalvelus, kun he valitsevat koulun sijaan tämän ”työn” ja rahatkin menee pääosin toisten liiveihin.

Samoin, siinä kohtaa kun itseä otti päähän omat kompuroinnit ja samaan aikaan toinen, molemmat jalat reidestä amputoituna, raahautuu pitkin katuja släpärit käsissään ja kerjää rahaa, niin silloin tuntuu omat vaivat aikas pieniltä. Tai kun olet syömässä, lautasellesi on jäänyt joku pala syömättä ja pieni lapsi tulee pöydän viereen katsoen vuoronperään lautasta ja silmiin lupaa kysyen. Ja luvan saatuaan, antaa sen ruuanpalan ehkä 2 vuotiaalle siskolleen, vaikka itselläkin varmasti on nälkä. Tai kun istut siistissä katukuppilassa nauttimassa cappuchinoa ja edestäsi kulkee kaksi katulasta, tytöllä on varustuksenaan ainoastaan lappuhaalarit jotka hän pudottaa jalastaan keskellä vilkasta katua ja alkaa pissalle ja jatkaa matkaa. Seuranaan olleen pojan varustus on ainoastaan omena, ei siis rihman kiertämää päällä. Tässä kohtaa tulee sellainen olo, että miten ihmiset voi olla niin eriarvoisessa asemassa, kuin mitä me oltiin näihin kohtaamiimme ihmisiin nähden.

Oikea tapa auttaa edes hieman näitä kurjuudessa eläviä ihmisiä, on varmasti auttaminen jonkin avustusjärjestön välityksellä ja saada apua perille sitä kipeimmin tarvitseville. Jos Sinulla on esimerkiksi aikuisia ystäviä tai sukulaisia ”joilla on jo kaikkea” ja tuskailet vaikkapa mitä ostat joululahjaksi, niin eipä hätää. Sijoita joululahjaan budjetoimasi summa valitsemaasi kohteeseen jonkin avustusjärjestön välityksellä ja anna tämä ”lahjoitus lahjaksi” yltäkylläiselle ystävällesi, niin kaikki on hieman onnellisempia. Kohteita maailmassa varmasti riittää, mutta jos et keksi itsellesi muuta erityistä, niin takaan ja alleviivaan, että kambodzan suuntaan menevä apu menee varmasti tarpeeseen!

Hyvää alkavaa kevättä nyt kaikille, palataan seuraavassa postauksessa aika lailla iloisemmissa merkeissä asiaan.

-M- & -T-