25.10.2014
Matka Koh Koodilta ansaitsee oman artikkelinsa, tässä tätä ”tien päällä” osuutta yhden päivän verran.
Lähtö Koh Koodilta ei ottanut käynnistyäkseen kun meidän autokyytiä (joka kuului lauttalippuihin pois saareelta) ei alkanut kuulua. Nouto piti olla 8:30, mutta kello huiteli jo melkein 9, eikä lavataksista ollut mitään havaintoa. Hotellin tätsyt soittelikin jossain vaiheessa kyydin perään ja lopulta joskus 9 jälkeen se sitten pöllähti paikalle. Lautta kun oli määrä lähteä satamasta klo 10, oli kiire valmis ja vauhti oli sitten sen mukaista. Kuski koitti kiriä aikataulua kiinni, jonka mitä ilmeisemmin oli pommiin nukkumisen vuoksi ittellensä järkännyt.
Matka satamaan toi mieleen Safarirallin ja Monte Carlon rallin yhdistelmän. Oli huonokuntoisia pätkiä, jossa koeteltiin auton kestävyyttä ja sitten mutkaista asfalttipätkää jossa otettiin kuskin kantista mittaa. Matkan varrella oli ”pit stoppeja” josta noudettiin lisää porukkaa muilta hotelleilta pelkääjän paikalle, eli lavalle. Vaikka kiire oli satamaan, niin aina se yhden kauppareissun kesti, kun kuski haki ittellensä ja repsikalle tupakkia ja energiajuomaa. Satamassa oltiin lopulta tyylikkäästi 5 minuuttia myöhässä, mutta botski odotteli meidän autokuntaa.
Yksi ”sora erikoiskoe”
Laivamatka oli ihan mukava, tällä osuudella ei pelottanut yhtään. Laivamatka taisi kestää jonkun puolisentoista tuntia Tratin satamaan. Tratin satamasta oli sitten taasen kyyti edelleen Tratin keskustaan (joka oli melko kaukana satamasta, ehkä 30 min) lavataksilla. Me jäätiin bussiasemalla pois ottaaksemme siitä jatkot Rayongiin. Tähän asti koko kyyti hotlalta asti oli maksanut vain 17,5€ kahdelta, ei paha.
Koh Kood Jäi taakse.
Matka jatkui minibussilla kohti Rayongia, mutta vauhti ei hiljentynyt yhtään, vaikka selkeä aikataulullista kiirettä ei enään ollutkaan. Minibussikuskilla kiire taisi olla kroonista laatua kun se puikkelehti menemään. Mieleen tuli joku vanhanaikainen videopeli jossa edetään rataa pitkin esteitä väistellen, semmonen jossa sulla on kolme elämää – onneksi ei käytetty niistä yhtään!
Toinen hauskuus M:llä oli istumapaikka arvonnassa. Ainoa vapaa paikka oli venäläisen nallekarhun vieressä, joka kuorsasi jo valmiiksi kun istahdin jakamaan penkkiparia hänen kanssaan. Jakokaan ei mennyt ihan 50/50, vaan siten että hän vei oman + 1/4 mun istuimesta! Minä koitin sitten kikkailla toisella kannikalla omalla penkin palasellani. Toki hän koitti parhaansa mukaan (sen mitä fyysiset ominaisuudet antoi myöden) istua mahdollisimman kapeasti sen hetken kun sattui olemaan hereillä, mutta nukahdettuaan ote alkoi lipsua ja korsetti valahtaa kasaan joten vieruskaverina oleminen oli taas astetta kuumottavampaa. Pelkäsin kaiken aikaa koska hän kallistuu minuun päin ja painaa pyöreät poskensa olkapäätäni vasten – tätä ei onneksi päässyt käymään. Siinä matkan aikana ehdin kuitenkin keksimään lukemattomia käyttötarkoituksia paracord rannekkeelleni (=3m laskuvarjonarua punottu rannekkeen muotoon – Kuva). Parhaana idiksenä nousi mieleeni semmoinen hirttosilmukan mallinen volumesäädin nallekarhun kaulaan.
Näin se kului taas reilu kaksituntinen meikäläisten elämästä yksi kokemus rikkaampana ja tämäkään huviretki ei maksanut kuin 17,5€ kahdelta.
Rayongissa varattiin netistä vielä hotelli, Hub De Leaf ja hypättiin taksiin joka vei meidät perille ylihintaan, ei jaksanut enään vääntää…
Hotelli oli kiva ja todella siisti. Hub De Leaf.
Seuraavassa sitten sitä muuta elämää…
-M- & -T-